28.5.2012

Töitä ja muuta mukavaa.

Eli olen viimein taas aloittanut niin sanotun töissä käymisen. Tänään oli ensimmäinen päiväni paikallisessa teatterissa harjoittelijana. En silti voi sanoa että työ järin aikaa vievää olisi. Neljä (4) tuntia maanantaisin ja keskiviikkoisin. Aikaa myöten tunteja ja päiviä lisätään, mikäli näyttää siltä että mielenterveyteni sen kestää.

Työharjoittelupaikka lasketaan melko isoksi osaksi ainakin omaa kuntoutumistani. Periaatteena on saada minulle tekemistä, työkokemusta ja säännöllisempi päivärytmi. Kannustimena toimii kevenä lääkitys, tuntikohtainen korvaus ja säännöllinen työttömyystuki ilman jatkuvia paperisotia kelan kanssa (mikä on utopistista, ei niin koskaan käy).

Yksi suurrimmista syistä sille miksi olen töissä juuri teatterissa on se että paikka on minulle tuttu jo lapsuudestani ja tunnen noin 75% siellä työskentelevistä entuudestaan. Tämänhetkisen työparinikin olen tuntenut kolmen vanhasta asti. Meistä on olemassa yhteiskuvia päiväkodin naamiaisista ja ekaluokan ensimmäiseltä päivältä kun istuimme rinnakkasin samanlaisissa haalareissa. Kyllä, pieni kaupunkin joten kaikki tuntevaat toisensa.

Tällä hetkellä olen aika innoissani työstä ja siitä että se on jatkuvaa. Tarkoitus on että ensi toukokuussa teen viittä päivää viikossa, kuutta tuntia päivä. Ei huono tavoite.

Aijoo, sain pomolta tikkarin... Tämä olisi ehkä epäilyttävää ellen olisi sitäkin tyyppiä tuntenut lapsuudestani saakka. Jokatapauksessa...

On niitä muitakin kivoja juttuja tapahtunut.

Olen onnistunut jopa laittamaan ihan oikeasti ruokaa nyt useampana päivänä putkeen, mikä ei ole meikäläisen kohdalla niin taattua. Yleensä nuudeleilla pärjää viikonkin. Tai makarooneilla. Tai riisillä. Joo... Mutta oikeasti! Minä. Olen. Kokannut! Jei!

Kämppäkin on kohtalaisen siisti ja äsken leivoin brownieseja. Sää on okei, en ole vielä tukehtunut. Kaiken kaikkiaan viimeisin viikko on ollut ihan okei. (on toki asioita joita kieltäydyn edelleen ajattelemasta)

Mutta! Tämä tältä erää! Takaisin studi-... keittiöön!
Palaillaan! <3

2 kommenttia:

  1. hei! voisitko hieman vaihtaa tätä fonttia, ainakin mun koneella kirjaimet menee ihan puuroksi ja lukeminen on melkeinpä mahdotonta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Otin kommentistasi vaarin ja vaihdoin fonttia. =) Itsellä tuo fontti toimi ihan hyvin, mutta se sitten vissiin johtui jostain konekohtaisista asetuksistani. Kiitos kommentistasi, ei varmaan muuten olisi tullut ko. juttu tietoon. ~Vaahtera

      Poista