Okei, en usko että sekään olisi tuntunut niin pahalta kun tämänpäiväinen, okei eilinen, jysäys. Arvelin että se luotonvalvonta ja sen estoa koskeva viesti johtui siitä että joku lasku oli jäänyt vahingossa maksamatta. Viiiiituuuuut. Joku ehkä muistaa että nettini oli katkolla yli kuukauden tuossa pari viikkoa takaperin, joten kävin pari kertaa netissä hoitamassa asioita kännykkäni sim-kortilla. Erittäin iso moka. Minulla ei ole kännykän netin kattavaa sopimusta, joten tadaa, nyt odottelen DNAlta liki 2000€ laskua. Ja kännykkänikään ei tietenkään ala tomia ennen kuin se on maksettu. Jippii. Mistä minä muka ne rahat revin? Ei minulla ole mitään tuloja saati omaisuutta.
Joten, kuten edellä olevasta räpätyksestä huomannee, ei ajatus pysy edelleenkään kasassa. Vedetään sitten ranskalaisilla viivoilla että saadaan jotain tolkkua.
- 2000€ lasku
- kännykkäliittymä alkaa toimia kun 1500€ on maksettu
- minulla ei ole minkäänlaisia tuloja
- elän toimeentulotuella
- ilman puhelinta, asioiden hoitaminen on liki mahdotonta
- tuo kaksi tonnia menee ulosottoon
- saan vaihteeksi uuden maksuhäiriömerkinnän
- hyvästi haaveet yhdestäkään lainasta
- lisäksi minua odottanee oikeusjuttu pikavippifirmaa vastaan
- sekin maksaa ihan rutosti rahaa
- minulla ei edelleenkään ole rahaa
- tarvitsisin jostain 5000€ ja mielellään heti
- elämäni on just nyt perseestä
- tämän kuun tuet eivät ole tulleet
- vuokra on taas myöhässä
- lääkitys ei ole edelleenkään kunnossa
- en tiedä mitä tehdä
Vastaavasti hyvien asioiden lista on erittäin lyhyt.
- löysin kummitytölle sen toivoman synttärilahjan
- äiti lainasi rahat siihen
Meneekö nallekarkit tasan? No ei todellakaan.
Vittuperkelesaatana. Minä vihaan juuri nyt kaikkea mahdollista ja en vain millään jaksaisi elää taas huomiseen ja kohdat uutta päivää. Myönnän olevani tällä hetkellä väsynyt myös fyysisesti, mutta eniten se henkinen väsymys häiritsee. Tuntuu ettei mikään taaskaan hetkauta, istun paikoillani saamatta mitään aikaan. Perjantain terapia-ajasta tulee perhanan mielenkiintoinen tällä menolla. Mutta, ainakin sillä voisi olla jotain vaikutusta että saisin viimein oksennettua tämän pahan olon ulos, ennen kuin se kerääntyy taas samalle tasolle kuin vuosi sitten. Silloin päädyin psykiatrisellepoliklinikalle akuuttitapauksena, nyt jos en päästäisi itseäni taas siihen tilanteeseen.
Juuri nyt päässäni pyörii myös erittäin synkkiä ajatuksia, joita en edes haluaisi myöntää olevan olemassa. Luulin päässeeni yli itsetuhoisuudesta, mutta se ruma luopio on taas nostamassa päätään ja pelkään että alan olla liian heikko vastustamaan sitä tällä kertaa. Edelliset arvet ovat vasta ehtineet haipua historiaan, en tarvitse uusia. Mutta en juuri nyt tiedä kauanko jaksan enää taistella. Minua pelottaa. Pelkään itseäni, tulevaisuutta, jokaista heräämistä, kaikkea. Olo on turvallisin kun pakenen todellisuutta.
Veitseen olisi vain niin kovin helppo taas tarttua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti