14.5.2012

Energia on yliarvostettua.

Haluaako joku arvata moneltako olen tänään herännyt? Eikö? No mutta jokatapauksessa! Yhdeltä yöllä. Siihen että kaverilta tuli tekstiviesti... Kyseli että onko minulla migreeni kun en ole onlinena. Joo, tiedän että päivärytmini on syvältä, mutta ei sen pitäisi olla mitenkään tavatonta että en ole puolenyön jälkeen koneella. Myöhemmin päivällä samainen ihminen tosin sanoi että oli lähettänyt viestin jo ennen yhdeksää illalla, joten myöhäinen saapumisaika lienee sittenkin Saunalahden syytä.

***

Kaksi huomionkipeää kissaa pyörii koko ajan lähelläni. Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään kun kämmenen alle survotaan koko ajan päätä tai ranteesta napataan tassuilla kiinni. Höntit. Mumeloin niitä kohta. Ihan vielä en ole sillä tuulella.

***

Käpälät pystyyn, kuka muu toivoo että alkaisi sadekausi? En varmasti ole ainoa... Siitepöly </3 En saa enää edes kelan korvauksia niihin ainoihin lääkkeisiin joilla jotain vaikutusta oli. Mielenkiintoinen kuukausi edessä, tukehdunko vaiko en.

Terveys reistailee muutenkin. Nytkin vain tavallaan odotan että päänsärky jysähtää päälle, mutta jospa se antaisi odottaa itseään edes pari tuntia että viitsisin sitten mennä nukkumaan. Ja jotta ei pään kanssa olisi yksin riittävästi tekemistä, niin oikean käden keskisormeni tulehtui tuossa muutama päivä sitten. Ensin se kuumeni, sitten se turposi ja sitten se tulehtui. Näin on käynyt ennenkin. Kun se ehtii tulehtumisvaiheeseen asti, tiedän alkaa odottaa parin päivän päästä sormenpään sisälle kertyvää mätää/tulehdusnestettä, sillä tiedän ettei sormi parane ennen kuin saan sen tyhjennettyä pois. Mikä on oikein mukava toimenpide. Neula  läpi sormesta ja sitten puristetaan niin kauan että kaikki saadaan ulos. Sehän ei tienkään satu kun sormi on jo valmiiksi niin turvoksissa että kynsi alkaa irrota paikoiltaan, eihän toki... Onneksi se on taas ohi.

***

Pitkä viikonloppu olisi taas tulossa ja pitäisi kehitellä sitä varten jotakin tekemistä. Ja siis sillä tarkoitan että jotakin tekemistä yksin. Kaikki ne harvatkin kaverini asuvat jossain muualla kuin täällä ja perheenikin on tietysti poistumassa paikkakunnalta. Isä, äiti ja nuorempi pikkusiskoni lähtevät saaristomökillemme, vanhempi pikkusiskoni avomiehineen lähtee toiselle kesämökillemme ja mummo poistuu tampereensuuntaan siskonsa tykö.

Yleensä nojaisin tässä vaiheessa nettikavereihini, mutta nyt tuntuu niilläkin olevan tekemistä. KT on lähdössä Okinawalle sukulaisiin (kyllä, herra on japanilainen), SM on Slovakiassa tietokoneiden ulottumattomissa ja KK musaleirillä Perthissä, Australiassa. JS on briteissä ja DK on muuten kiireinen. Ja siinä ne läheisimmät olivatkin. LH on tietty paikalla ja meiningissä on pitää 19 tunnin My Little Pony - Frienship is Magic maraton torstaina, mutta sitten sekin ilmeisesti häippäisee vanhempiensa tykö. Värikäs viikonvaihde tiedossa...

Syy miksi ostin tänään kolme leffaa. Onpahan jotain tekemistä.

***

Pitäisi laittaa ruokaa, katson kohta jaksanko alkaa värkätä kesäkurpitsa-mozzarella-gratiinia kanapihvien lisukkeeksi vai tyydynkö tänään vain lämmittämään kanakiusauksen jämät.

Palaillaan! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti