Menossa enemmän kuin yleensä.

Tuntuu etten juurikaan ole ehtinyt istua alas viimeisimpien päivien aikana, vaikka tarkemmin ajatellen olen istunut paljonkin. Harvinaisempaa on se etten ole istuksinut tässä samaisessa tuolissa läppärini edessä. Olen ollut menossa, minulla on ollut sosiaalista elämää, oooo äm geeee!

Kaikkihan siis alkoi siitä että heräsin torstaina tekstiviestiin työkaveriltani, ja pari tuntia myöhemmin löysin itseni teatterista, katelemasta kuinka pomoni veti yhdenmihenshowna Keisarin Uudet Vaatteet-näytelmän. Se torstaista, perjantaina löysinkin itseni sitten kirkosta. Kyllä, kirkosta. Minä ja luterilainen kirkko emme ole maailman luonnollisin yhdistelmä, mutta annetaan sen faktan nyt olla. Kyseessä oli siis kansanlähetyspäivien nuorten ilta "Raamatun Valossa", luvassa oli bändejä ja muuta... Olihan se ihan okei, kun otti huomioon ettei minulla muitakaan suunnitelmia ollut.

Kolmannen rukoushetken jälkeen tosin alkoi tehdä mieli häipyä takavasemmalle. Vain se että työkaverini AV oli mukana, esti minua toteuttamasta tätä suunnitelmaa.

Tähän väliin on pakko todeta, että en sano seuraavaa missään nimessä pahalla, mutta ne nuoret OVAT erilaisia. Ja mistä minä tiedän, he voivat olla täysin onnellisia omaan elämäänsä, mutta itselleni tuli kieltämättä se olo että ne nuoret on aivopesty. Osasyy siihen miten iloisia ja avoimia ne nuoret olivat siellä illassa, saattoi toki olla se että kun olet omanlaistesi ympäröimä ei kukaan tule arvostelemaan, ei tarvitse miettiä mitä muut sinusta ajattelevat. Tavallaan se käy sääliksi. Minulla on täysi oikeus olla wicca ja puhua äitijumalattaresta ilman että kukaan tulee huutelemaan hihhulia ja aivotonta lahkolaista.. Mutta se että he ovat oikeasti uskovia kristittyjä, tuntuu aina nostavan ihmisten niskakarvat pystyyn. Minunkin. Enkä muuten ole siitä ylpeä.

Joka tapauksessa, pointtini oli että se poika joka meidät sinne kutsui, yllättävää kyllä muisti meidät heti kun kävelimme sisään ja tuli tervehtimään. Lähtiessämmekin se samainen poika tuli kysymään oliko meillä ollut kivaa ja olimmeko tulossa seuraavanakin päivänä paikalle. Myös yksi toinen paikalla olleista pojista oli käynyt aiemmin juttelemassa kanssani. Vetäjät antoivat tehtävän etsiä salista ihminen jota et ole aiemmin tavannut, esitellä itsesi ja kysyä mikä toisella on ollut tähän mennessä parasta kesässä. Se poika käveli koko salin läpi, ohittaen lähes sata ihmistä, vain jotta saattoi tervehtiä minua. Ja annattujen tehtävienkin jälkeen poika jäi vielä puhumaan kanssani. Ei tavallinen teinipoika niin tee! Eri asiahan olisi jos olisin joku Miss Maailma, mutta kun en tasan tarkkaan ole.

Se että ne pojat - ikää ehkä 17 vuotta - käyttäytyivät niin, oli tavallaan pelottavaakin. Ei kukaan niistä ihmisistä jotka yleensä kohtaan, käyttäydy niin. Se että joku - selvinpäin - käyttäytyy niin, on harvinaista suomessa, tai ainakin niissä piireissä joissa itse liikun.

Kun perjantaina siis pääsimme ulos kirkosta siinä ysin maissa, suunnistimme lähimpään baariin tasoittaville. Huomatkaa yhtälö; kirkkoon, sieltä baariin. Tuli hieman syyllinen olo, tunnustan. Baarissa menikin sitten pilkkuun asti pomon liityttyä seuraan, sekä parin muun joista en tiedä edelleenkään edes nimiä. Olin kotona aamyöllä puoli kolmen aikoihin.

Lauantaina aamulla oli puolen yhdentoista kieppeillä lähtö Kyläjuhlaan tuohon parinkymmenen kilometrin päähän. Kylä jääköön nyt nimeämättä. Sinne sitten väsyneenä, lievästi krapulaisena tervehtimään vanhoja sukulaisia ja ihmisiä jotka ovat tunteneet minut syntymästäni asti. Ensimmäinen asia jonka tein kyläjuhlissa, oli se että kävin ostamassa energiajuoman.

Päivä siellä oli jokatapauksessa ihan mukava, kuuntelin hallitsevan tangokuningattaren esiintymistä, osallistuin arvontaan (onneksi en voittanut, mitä minä sillä traktorilla muka olisin tehnyt?), söin lettuja ja shoppailin kirpputorilla. Kyläjuhlien jälkeen käväisimme kesämökillä uimassa perheen kesken ja minäkin sain aikaiseksi heittää talviturkkini. Hyvähän se on näin heinäkuussa...

Kotiin palattua olikin sitten vain ajan kysymys että piti lähteä taas kirkkoon. Ihan okei se tälläkin kertaa oli.. Edellistä päivää villimpi meiniki tosin. Reggaeyhtye Katajainen Kansa sai porukan ihan kiitettävästi tanssimaan ja nähtiinpä noin viidenkymmenen ihmisen letkajenkkakin. Itse tosin keskityin lähinnä tarkkailemaan kirkon takaosassa pelattua lentopallo-ottelua. Olin itsekkin ottaa pari kertaa vahingossa osumaa pallosta, mutta sain torjuttua reflekseillä.

Tällä kerralla kirkossa menikin sitten puoleen kymmeneen ja meidät yritettiin saada vielä jäämään lautapelejen merkeissä ja myöhemmin olevaan yömessuun, mutta katsoimme parhaaksi suunnistaa takaisin edellisestä päivästä tuttuun baariin. Siellä tosin oli NIIN hiljaista ettei meinannut olla tosikaan. Kyselimme toisiltamme lähinnä Valittujen Palojen-sanavarasto listoja. Kunnes sen nimeisen baarin omistajan kaverinsa kanssa äkkäsi meidät. Sitten kierrettiinkin neljä muuta baaria ja päädyttiin blues-keikalle VIP-lipuilla. Kolme baareista oli täysin uusia minulla. Ja ensimmäistä kertaa ikinä joku tarjosi minulle juotavaa.

Outoa oli se että vaikka join kumpanakin päivänä saman verran alkoholia, olin lauantaina huomattavasti enemmän humalassa. Vaikka kävin syömässäkin siellä välissä, kävelin lonkeroiden välissä ympäri kaupunkia ja olin kotona jo yhden jälkeen. Jalkani tosin huutavat juuri nyt hoosiannaa jo pelkästä liikkumisen ajattelemisesta. Olen myös väsynyt ja hartiani ovat jumissa.

Viikonloppu oli yllättävän okei, mutta ei ole kyllä hirvittävää hinkua ottaa sitä uusiksi. En ensinnäkään pidä itsestäni humalassa, se etten ole niin hyvä kristitty kuin miksi minut on kasvatettu aiheuttaa aina ihan pientä ahdistusta ja syyllisyyttä.. Enhän minä ole enää kymmeneen vuoteen ollut kristitty millään tasolla! Paitsi tapakulttuurillisesti.

Juuri nyt minulla ei ole muuta asiaa, toivun edelleen edellisistä parista päivästä. Palaillaan taassen, jahka kerkiän ja muistan!

Heido! <3

P.s: Ainiin, löysin yökerhon vessasta Applen iPhonen jonka joku oli sinne unohtanut. Olin kiltti tyttö ja kävin palauttamassa sen respaan. Samaisesta vessasta tosin löysin myös käyttämättömän, oikeasti laadukkaan meikkisiveltimen. Sitä en palauttanut. Ei kaksi kirkossakäyntiä minuakaan niin rehelliseksi saa.