Huulirasvariippuvuus.

Otsikko koska en keksinyt muutakaan. Ja koska sain tänään neljä uutta blistexin minihuulirasvaa vapaaehtoistyöpaikaltani. Jääneet yli jostain keväällä pidetystä tyttöjen puuhaillasta. Samalla myös maalailin Ghostbusters-tyylisiä limavanoja nuorisokahvilan kellarin seiniin. Se ON kehittävää ja taiteellista ja tiedän tasan tarkkaan että se tila tulee lasten käyttöön! xD

Mutta olen minä kyllä oikeastikin huulirasvariippuvainen.. Laskin äsken huulirasvani - olettaen että onnistuin löytämään ne kaikki. Tietokoneen näytön takana oli yksi, meikkipusseissa jokaisessa yksi, penaalissa yksi, kahdessa useimmiten käytetyssä laukussa yksi, talvitakin taskusta löytyi yksi ja kirjahyllyssä lojui pari varahuulirasvaa siltä varalta että joku edellämainituista sattuisi häviämään. Näihin lisättynä ne tänään saadut neljä huulirasvaa, niitä löytyy pikaisella laskutoimituksella asunnostani nyt 13 kappaletta. Täysin normaalia! Ja jos ei ole niin ei kiinnosta!

...ja tähän mennessä olen onnistunut unohtamaan pointtini täydellisesti.

Jotenkin sen liittyi unirytmiin, nukkumiseen ja siihen että työt alkavat kymmeneltä. Mutta mitä teen? Kello on yli kaksi aamuyöllä ja minä pyörin tuloksettomasti/päämääröttämästi netissä tekemättä juuri mitään. Yritin toki lukea äsken jotain, mutta sitten totesin etten jaksa juuri nyt keskittyä tarpeeksi että ymmärtäisin englantia riittävän hyvin. Lähinnä kuuntelen musiikkia. Mikä ei ole ihmeellistä, saati mitään uutta. Enhän minä kuuntele musiikkia kuin 6 - 18 tuntia päivässä. Suurimman osan aikaa jonka olen hereillä ja en työskentele.

Musiikin kuuntelustani puheenollen, tein huomion että kuuntelen nykyisellään musiikkia eri tavalla kuin ennen. Ennen selasin kappaleita ja kuuntelin yhden tuolta, toisen sieltä. Nyt kuuntelen paria kappaletta pari päivää ja vaihdan sitten uusiin palaten edellisiin vain satunnaisesti uutta kuunneltavaa etsiessäni. Huomaan kuuntelevani musiikkia johon en olisi vielä pari vuotta sitten koskenut pitkällä tikullakaan. Tekno/trance/nightcore-kauteni on kestänyt jo useamman kuukauden ja palaan hevimetallin pariin yhä harvemmin. Mikä on minulle erittäin outoa ja täysin ulkona normaalista käyttäytymisestäni.

Minä elin ja hengitin metallia monta vuotta. Mikään muu ei ollut edes vaihtoehto. Pukeutumiseni, ystäväni, elintapani.. Kaikki pohjautui metallimusiikkiin. Elin metallitodellisuudessa. Nyt(kin) kuuntelen brittiläistä trancea, jota todennäköisesti saisin vain yhden tuttavapiiriini kuuluvan kuuntelemaan. Ja silloinkin joutuisin tod.näk käyttämään enemmän kuin lievää painostusta, pakotusta ja kiristystä.

Toisaalta olen erittäin iloinen siitä että pystyn nykyisin siirtymään pois siitä mitä joskus kutsuin ainoaksi todelliseksi minäksi. Nykyään pystyn olemaan ihan mitä huvittaa mitä musiikkiin ja tyyliin tulee. On hassua voida ostaa värikkäitä vaatteita sen jälkeen kun vuosia vain musta, punainen ja valkea olivat sallittuja värejä kaapissa. Pukeuduin liki vuosikymmenen täysin mustaan, joten muutos on iso. Nytkin olen pukeutunut kirkkaan vihreisiin hotpantseihin ja pinkkiin t-paitaan. Pari vuotta sitten olisin ennemmin hypännyt lähimmältä sillalta kuin pukeutunut vastaavasti.

Seiskaluokalta ammattikoulun toiselle luokalle en suvainnut päälläni mitään muuta väriä kuin mustaa. En pukeutunut edes farkkuihin. Olin 17 kun ostin ensimmäiset farkkuni. Sen jälkeen en kyllä juuri muunlaisissa housuissa olekkaan viihtynyt. Yläasteen kuljin mustissa kangashousuissa tai mustissa hameissa. Musta poolopaita oli myös perusvaruste. Musta, graafinen polkkatukka joka loppui leukalinjaan. Lumivalkoinen puuteri, tumman violetit huulet ja kynnet, musta silmämeikki. En todellakaan näyttänyt helposti lähestyttävältä. Ainoat väripilkut olivat toisinaan päähän kelpuutettu kirkkaanpunainen hiuspanta tai kaulaan solmittu vihreä silkkinauha. Ansaitsin nopeasti lempinimen Lumikki, yläasteen jääprinsessa. Siitä on ollut erittäin pitkä matka nykyhetkeen.

Nykyään viihdyn enemmän tai vähemmän kirppisvaatteissa. Kuljen kaupungilla kuluneissa farkuissa ja milloin minkin värisessä t-paidassa. Hupparini tosin ovat edelleen mustia. Parin vuoden tauon jälkeen suvaitsen taas pukeutua hameisiinkin ja toivon että minulla olisi edes pari kunnollista arkimekkoa. Nykyään en värjää hiuksiani, meikkaan ehkä kerran kuussa ja kynteni hehkuvat sateenkaaren kaikissa väreissä jos ja kun jaksan nähdän sen vaivan että lakkaan ne. Olen äärimmäisen paljon rennompi ulkonäköni suhteen, vaikka painoni ja pituueni neurooseja aiheuttavatkin.

Mutta nyt uskoisin selittäneeni tarpeeksi yhdelle päivitykselle. Minulta meni juuri viitisen minuuttia tajuta ettei kuuntelemani kappale ole ranskaa, vaan tuttua ja turvallista englantia. Selkeä merkki siitä että olen erittäin väsynyt ja ettei minulla ole enää kovin monta tuntia nukkuma-aikaa ennen kuin pitäisi olla pirteänä töissä.

-- Ja muistin juuri että minulla on kymmeneltä kokous. Hienoa! - sarkasmin kaikissa värikkäissä merkityksissä.

Tarvitsen unta. Nyt. Palaillaan taasen.

Öitä! <3