Joskun en vain jaksa. En saa potkittua itseäni persaukselle tarpeeksi vaikka tiedän että pitäisi. Tänään oli yksi niistä harvoista päivistä kun ihan oikeasti sain potkittua itseni ulos asunnosta vaikka millään ei olisi huvittanut. Vaikka matka keskustaan ja takaisin ei ole kuin 1,5 km suuntaansa ja se taittuu joutuisasti pyörällä, en silti haluaisi kulkea sen kuin kerran päivässä. Joten kun olin jo kertaalleen suvainnut hujauttaa keskustaan ostoksille, en olisi todellakaan halunnut lähteä heti uudelleen samaan osoitteeseen hakemaan postiin saapunutta pakettia (huomasin tietenkin saapumisilmoituksen vasta kun olin jo tullut kotiin). Tunnin vetkuteltuani paloi hihat itseni kanssa ja pakotin itseni ulos asunnosta. Jälkikäteen olo oli tyytyväinen.
Ja nyt unohdin pointtini että mistä minun tuli kirjoittaa... Hihhei.
Muuten viikko on ollut ihan okei. Alan töissäkin muuttua varmemmaksi vaikka neljän vuoden tauko ko. hommissa tuntuu vielä arkuutena työskentelyn suhteen. Pelkään koko ajan mokaavani. Lisäksi tosiaan se postipaketti Lushilta (paljon uusia saippuoita <3 tuoksuu hyvältä!) ja pari muuta pakettia jotka ovat tulossa piristävät.
Kyseiset paketit ovat ihan rehellisesti sanoen itsetunnon parantelua/paikkailua. Olen vieläkin vereslihalla koska äiti kiskoi minut vaateostoksille torstaina. En ihan heti halua katsoa uudestaan peiliin. Olen tavallaan uskonut hoikistuneeni edes hieman tässä kevään aikana, sutjakoituneeni edes aavistuksen... Paaaaaskaaaat... Itken verta kun mietin niiden uusien vaatteiden kokoja. Kahdet farkut, toiset kokoa 46, toiset 48. Pusero kokoa 50/55 ja toppi sen alle kokoa L. Rintaliivikokokin taas hypännyt ylöspäin.. 90E. EI PIRISTÄNYT! Mutta ainakin on taas vaatteita joihin ruhonsa verhota. Perkele.
Se että näin itseni pelkissä alusvaatteissa siitä sovituskopin peilistä... Ei saatana. Itsetunto taas säpäleinä. Juurihan sainkin sen edes jotenkuten liimattua kasaan itsepetoksella ja jeesusteipillä.
Joskus - nyt - toivon että voisin tehdä laihduttamisen suhteen samantasoisen päätöksen kuin kasvissyönninkin. Se meni vajaassa viikossa vereen, eikä sitä ole sen jälkeen tarvinnut juuri miettiä. Kiusausta ei ole koskaan tullut. Siitä tuli automaatio. Osa minua.
Miksen voi tehdä laihdutuksen/kuntoilun suhteen samanlaista päätöstä?
Nytkin tiedän että tänään olisi ollut ihan hyvin aikaa vaikka käydä lenkillä tai treenata gymstickillä (härpätin jonka sain äidiltä jokunen vuosi takaperin), mutta eeeiiii. Istuin kotona koneella kuuntelemassa venäläistä teknoa ja pelaamassa naamakirjapelejä. Plusmiinus ne kaksi reissua keskustaan.
Mutta ei tänään muuta. En jaksa ajatella.
~*~*~
Vuohenjuustoleipä. (resepti tarkavarikoitu/muokattu Hesburgerin vuohenjuustociabattasta)
Vaaleaa leipää, mielellään kaura (EI paahtoleipää!!!)
Majoneesia
Salaattia silputtuna (ei lehtisalaattia, vaan jotain napakampaa)
Kirsikkatomaatteja
Vihreitä viinirypäleitä
Vuohenjuustoa pötkönä
Leipäsiivut saavat olla suhteellisen tukevia jotta täytteet eivät valahda reisille kuten allekirjoittaneelle kävi ekalla kerralla.
Voitele leipäsiivut majoneesilla, sitä saa laittaa ihan reilulla kädellä jotta salaattisilppu pysyy päällä. Salaatin päälle asetellaan vuohenjuustosiivut, paksuus jokaisen oman maun mukaan. Toiset tykkää paksummista. Vuohenjuuston päälle ripotellaan viipaloituja kirsikkatomaatteja ja puolitettuja viinirypäleitä oman mieltymyksen mukaan. Mitä enemmän rypäleitä, sen makeampi leipä.
Sen jälkeen heivataan leipä ääntä kohti ja nautitaan. Tai naatittaan niin kuin minä savolaisena sanon.
Palaillaan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti