Joskun en vain jaksa. En saa potkittua itseäni persaukselle tarpeeksi vaikka tiedän että pitäisi. Tänään oli yksi niistä harvoista päivistä kun ihan oikeasti sain potkittua itseni ulos asunnosta vaikka millään ei olisi huvittanut. Vaikka matka keskustaan ja takaisin ei ole kuin 1,5 km suuntaansa ja se taittuu joutuisasti pyörällä, en silti haluaisi kulkea sen kuin kerran päivässä. Joten kun olin jo kertaalleen suvainnut hujauttaa keskustaan ostoksille, en olisi todellakaan halunnut lähteä heti uudelleen samaan osoitteeseen hakemaan postiin saapunutta pakettia (huomasin tietenkin saapumisilmoituksen vasta kun olin jo tullut kotiin). Tunnin vetkuteltuani paloi hihat itseni kanssa ja pakotin itseni ulos asunnosta. Jälkikäteen olo oli tyytyväinen.
Ja nyt unohdin pointtini että mistä minun tuli kirjoittaa... Hihhei.
Muuten viikko on ollut ihan okei. Alan töissäkin muuttua varmemmaksi vaikka neljän vuoden tauko ko. hommissa tuntuu vielä arkuutena työskentelyn suhteen. Pelkään koko ajan mokaavani. Lisäksi tosiaan se postipaketti Lushilta (paljon uusia saippuoita <3 tuoksuu hyvältä!) ja pari muuta pakettia jotka ovat tulossa piristävät.
Kyseiset paketit ovat ihan rehellisesti sanoen itsetunnon parantelua/paikkailua. Olen vieläkin vereslihalla koska äiti kiskoi minut vaateostoksille torstaina. En ihan heti halua katsoa uudestaan peiliin. Olen tavallaan uskonut hoikistuneeni edes hieman tässä kevään aikana, sutjakoituneeni edes aavistuksen... Paaaaaskaaaat... Itken verta kun mietin niiden uusien vaatteiden kokoja. Kahdet farkut, toiset kokoa 46, toiset 48. Pusero kokoa 50/55 ja toppi sen alle kokoa L. Rintaliivikokokin taas hypännyt ylöspäin.. 90E. EI PIRISTÄNYT! Mutta ainakin on taas vaatteita joihin ruhonsa verhota. Perkele.
Se että näin itseni pelkissä alusvaatteissa siitä sovituskopin peilistä... Ei saatana. Itsetunto taas säpäleinä. Juurihan sainkin sen edes jotenkuten liimattua kasaan itsepetoksella ja jeesusteipillä.
Joskus - nyt - toivon että voisin tehdä laihduttamisen suhteen samantasoisen päätöksen kuin kasvissyönninkin. Se meni vajaassa viikossa vereen, eikä sitä ole sen jälkeen tarvinnut juuri miettiä. Kiusausta ei ole koskaan tullut. Siitä tuli automaatio. Osa minua.
Miksen voi tehdä laihdutuksen/kuntoilun suhteen samanlaista päätöstä?
Nytkin tiedän että tänään olisi ollut ihan hyvin aikaa vaikka käydä lenkillä tai treenata gymstickillä (härpätin jonka sain äidiltä jokunen vuosi takaperin), mutta eeeiiii. Istuin kotona koneella kuuntelemassa venäläistä teknoa ja pelaamassa naamakirjapelejä. Plusmiinus ne kaksi reissua keskustaan.
Mutta ei tänään muuta. En jaksa ajatella.
~*~*~
Vuohenjuustoleipä. (resepti tarkavarikoitu/muokattu Hesburgerin vuohenjuustociabattasta)
Vaaleaa leipää, mielellään kaura (EI paahtoleipää!!!)
Majoneesia
Salaattia silputtuna (ei lehtisalaattia, vaan jotain napakampaa)
Kirsikkatomaatteja
Vihreitä viinirypäleitä
Vuohenjuustoa pötkönä
Leipäsiivut saavat olla suhteellisen tukevia jotta täytteet eivät valahda reisille kuten allekirjoittaneelle kävi ekalla kerralla.
Voitele leipäsiivut majoneesilla, sitä saa laittaa ihan reilulla kädellä jotta salaattisilppu pysyy päällä. Salaatin päälle asetellaan vuohenjuustosiivut, paksuus jokaisen oman maun mukaan. Toiset tykkää paksummista. Vuohenjuuston päälle ripotellaan viipaloituja kirsikkatomaatteja ja puolitettuja viinirypäleitä oman mieltymyksen mukaan. Mitä enemmän rypäleitä, sen makeampi leipä.
Sen jälkeen heivataan leipä ääntä kohti ja nautitaan. Tai naatittaan niin kuin minä savolaisena sanon.
Palaillaan! <3
26.6.2012
Hakkaan päätäni seinään.
Otsikko on lähinnä siksi etten viitsinyt siihen suoraan kirjoittaa että vituttaa. Koska niin tekee. Erittäin vahvasti. Viikosta oli muuten tulossa ihan okei, mutta eeeiiii...
Ensinnäkin, äiti kävi ja päätti auttaa minua siivamisessa vaikka pariin otteeseen rouvaa kielsinkin. Tästä syystä pankkitunnukseni, avainlukulistani ja vuokranmaksulappuni lentivät roskiin. Ne olivat läppärin alla valkeassa kirjekuoressa, eivät ole enää. Olen kääntänyt koko vastasiivotun olohuoneeni ympäri ja joutunut tulemaan siihen ikävään tulokseen että ne menivät roskiin. Helvetti. Ihan niinkuin rahanmenoa ei olisi muutenkin. Uusi avainlukulista/vanhan nollaaminen pankissa maksaa. Ja jos en saa niitä nollattua niin jokaisesta hiivatin laskusta menee 8€ palvelumaksu jos ne pyydän tiskillä puolestani maksamaan. Ja se vuokranmaksulappu... Niin, mitenkän minä vuokran maksan jos se on hukassa? Vitun hienoa. Ja sitten äiti vielä käyttäytyy kuin koko juttu olisi oma vikani. En minä niitä käskenyt pois heittää. Minä kielsin heittämästä pois mitään. Argh!
Toisekseen, kaikkien kelan asioiden hoitaminen yms vaikeutui heti kun pankkitunnukset katosivat. Nyt kaikki pitää taas hoitaa käsin ja paperilla. Erikiva. Ja se etten voi tarkistaa kotona olenko viimeinkin saanut tuet että voin maksaa laskut.. Ei, pitää raahautua pari kilometriä pyörällä sateessa keskustaan että pääsen pankkiautomaatille tarkistamaan saldoni. Ainiin, salodoista tuli mieleen.. Kuinka hitossa lataan puhelimeeni lisää puheaikaa kun ei ole pankkitunnuksia? Vittu.
Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin yksi säälittävä ääliö yrittää taas palata elämääni. Eihän minulta mennytkään kuin 9kk päästä siitä eroon! Törmään siihen melkein joka kerta kun olen töissä, sitten se tulee kaupassa vastaan ja joudun tekemään pikamaastoutumisia. Helevetti! En haluaisi taas alkaa tapella sen kanssa siitä aiheesta miksi en halua naida/kuksia/panna sitä joka vitun käänteessä tai siis ollenkaan. En halua sitä elämääni! Ja kaiken lisäksi se asuu viereissä talossa josta se voi näppärästi tarkkailla milloin olen kotona. Ei ollenkaan riipivää tai mitään...
Ja juhannuskaanhan ei mitenkään saanut oloani tuntumaan luuserilta. Istuin yksin kotona ja nörttäsin. Olin niin no-life kuin mahdollista. Nukuin 23 tuntia lauantaista ja melko suuren osan muistakin päivistä. Elämä haisee.
Juuri nyt vituttaa taas ihan kaikki mahdollinen. En vaan jaksaisi taas tapella ihan joka aiheesta ihan jokaisen kanssa. Pitäisi lähteä keskustaan tarkistamaan olenko saanut rahaa, jos olen, niin hakemaan pankista uusi avainlukukortti ja maksamaan laskut, jos en ole saanut rahaa niin raahautumana takaisin kotiin ja kuuntelemaan sitten äidin valitusta siitä kun en ole saanut rahaa. Kelan hitaushankin on minun syyni.
Inhottavaa ajatella että kesästä on jo puolet ohi ja se on tähän asti ollut kaikkityynni perseestä.
Olen pahoillani siitä miten paljon tässä merkinnässä on kirosanoja, mutta toisaalta en välitä paskaakaan. Juuri nyt ei kiinnosta. Palaan loppuviikosta toivottavasti hieman positiivisemmissa merkeissä.
Ei törmäillä.
Ensinnäkin, äiti kävi ja päätti auttaa minua siivamisessa vaikka pariin otteeseen rouvaa kielsinkin. Tästä syystä pankkitunnukseni, avainlukulistani ja vuokranmaksulappuni lentivät roskiin. Ne olivat läppärin alla valkeassa kirjekuoressa, eivät ole enää. Olen kääntänyt koko vastasiivotun olohuoneeni ympäri ja joutunut tulemaan siihen ikävään tulokseen että ne menivät roskiin. Helvetti. Ihan niinkuin rahanmenoa ei olisi muutenkin. Uusi avainlukulista/vanhan nollaaminen pankissa maksaa. Ja jos en saa niitä nollattua niin jokaisesta hiivatin laskusta menee 8€ palvelumaksu jos ne pyydän tiskillä puolestani maksamaan. Ja se vuokranmaksulappu... Niin, mitenkän minä vuokran maksan jos se on hukassa? Vitun hienoa. Ja sitten äiti vielä käyttäytyy kuin koko juttu olisi oma vikani. En minä niitä käskenyt pois heittää. Minä kielsin heittämästä pois mitään. Argh!
Toisekseen, kaikkien kelan asioiden hoitaminen yms vaikeutui heti kun pankkitunnukset katosivat. Nyt kaikki pitää taas hoitaa käsin ja paperilla. Erikiva. Ja se etten voi tarkistaa kotona olenko viimeinkin saanut tuet että voin maksaa laskut.. Ei, pitää raahautua pari kilometriä pyörällä sateessa keskustaan että pääsen pankkiautomaatille tarkistamaan saldoni. Ainiin, salodoista tuli mieleen.. Kuinka hitossa lataan puhelimeeni lisää puheaikaa kun ei ole pankkitunnuksia? Vittu.
Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin yksi säälittävä ääliö yrittää taas palata elämääni. Eihän minulta mennytkään kuin 9kk päästä siitä eroon! Törmään siihen melkein joka kerta kun olen töissä, sitten se tulee kaupassa vastaan ja joudun tekemään pikamaastoutumisia. Helevetti! En haluaisi taas alkaa tapella sen kanssa siitä aiheesta miksi en halua naida/kuksia/panna sitä joka vitun käänteessä tai siis ollenkaan. En halua sitä elämääni! Ja kaiken lisäksi se asuu viereissä talossa josta se voi näppärästi tarkkailla milloin olen kotona. Ei ollenkaan riipivää tai mitään...
Ja juhannuskaanhan ei mitenkään saanut oloani tuntumaan luuserilta. Istuin yksin kotona ja nörttäsin. Olin niin no-life kuin mahdollista. Nukuin 23 tuntia lauantaista ja melko suuren osan muistakin päivistä. Elämä haisee.
Juuri nyt vituttaa taas ihan kaikki mahdollinen. En vaan jaksaisi taas tapella ihan joka aiheesta ihan jokaisen kanssa. Pitäisi lähteä keskustaan tarkistamaan olenko saanut rahaa, jos olen, niin hakemaan pankista uusi avainlukukortti ja maksamaan laskut, jos en ole saanut rahaa niin raahautumana takaisin kotiin ja kuuntelemaan sitten äidin valitusta siitä kun en ole saanut rahaa. Kelan hitaushankin on minun syyni.
Inhottavaa ajatella että kesästä on jo puolet ohi ja se on tähän asti ollut kaikkityynni perseestä.
Olen pahoillani siitä miten paljon tässä merkinnässä on kirosanoja, mutta toisaalta en välitä paskaakaan. Juuri nyt ei kiinnosta. Palaan loppuviikosta toivottavasti hieman positiivisemmissa merkeissä.
Ei törmäillä.
18.6.2012
Sentimentaalisuutta ja tylsiä päiviä.
Yleensä en hätääntyisi siitä että olen viikon hiljaa jossakin päin nettiä, mutta ei voi mitään, tunnen itseni taas äärettömän laiskaksi koska en ole saanut aikaan uusia merkintöjä. Oh ja voi, takaisin olen taas jokatapauksessa hyvinkin näin. Jeij.
Sentimentalismista puheenollen, olen viimeaikoina (ja varsinkin tänään) joutunut taistelemaan itseni kanssa ihan kunnolla jotta olen saanut tunteeni kuriin. Olen hätääntynyt, itkuinen, alavireinen ja en saa mitään aikaiseksi. Tuntuu että kaikki mitä luen, kuuntelen ja katson on nykyään yhtä surun voittokulkuetta. Johonkin hävisi taas ne hyvät tunteet ja aurinkoiset hetket.
Välillä ärsyttää enemmän kuin vähän se etten saa itseäni kontrolloitua niin vahvasti kuin haluaisin. Olen edelleen erittäin tarkka itseni suhteen. Tunnelukkoja on enemmän kuin tahtoisin ajatellakkaan. Olen itseäni kohtaa äärimmäisen vaativa, tyly ja alentuva. En usko itsestäni enää mitään hyvää. Vihaan Minua-kuukausi menossa.
Tänään tunteeni tosin ovat pinnassa ihan ukkosen takia. Minulla on Brontofobia. Kohtalaisen rasittava sellainen. Vaikka tiedän ettei ukkosessa ja salamoinnissa ole mitään pelottavaa ja että olen täällä oman kotini turvassa, pelkään silti. Se tulee jostain hyvin syvältä alitajunnasta. Enkä edelleenkään osaa hallita sitä pelkoa täysin. Pahempiakin aikoja on toki ollut. Enää en esimerkiksi istu pöydän ääressä kirjoittamassa paperille 'ukkonen ukkonen ukkonen ~' niin kauan kunnes myräkkä menee ohi. Nykyään pystyn jo istumaan aloillani ja vain seuraamaan myrskyn ohikulkua.
Inhoan juuri nyt muuten sitäkin, kuinka takaraivossani sykkii taas kerran ajatus että tulen viettämään elämäni yksin. Että huomaan eläkeiässä etten koskaan löytänyt sitä jonka kanssa jakaa elämäni. Älkää käsittäkö minua väärin, vaikka olen lähes täysin aseksuaalinen, kaipaan minäkin rinnalleni puolisoa. Jotakuta jonka kanssa jakaa arki ja jonka syliin pääsen turvaan niinä hetkinä kun maailman on minulle liian todellinen.
~*~*~
Tylsistä päivistä... Niin, olen siis edelleen teatterilla työharjoittelussa. Alussa oli kivaa, oli tekemistä ja muuten. Mutta tänäänkin! Ihan oikeasti, hortoilin neljä tuntia ympäriinsä yrittäen kehittää itselleni edes jotain tekemistä jotta en tuntisi itseäni laiskuriksi. Pomo nimittäin on lomalla joten en tiedä lainkaan mitä minun tulisi töissä tehdä. Keskiviikkona siivoan tarpeiston jos joku ei keksi minulle mitään järkevää!
En valittaisi jos tämä olisi ollut ensimmäinen tylsä työpäivä, mutta kun viime keskiviikko oli samanlainen. Lojuin työkaverin kanssa kaksi tuntia alalämpiön sohvilla puhumassa joutavia ja sitten keskityin leikkimään teatterisalin valoilla kun tekniikanpojat eivät olleet kieltämässä. Heehee, kannattaa jätkät hei pitää vapaapäivät aina yhtäaikaa...
~*~*~
Juuri nyt olen muuten taas erittäin väsynyt. Valvoin viimeyön, mikä ei hämmästytä enää ketään. Päivärytmini ON syvältä. Tiedän että pitäisi mennä nukkumaan, mutta juuri nyt ei huvita. Olen hieman liian maassa saadakseni unta. Eikä tuo ulkona oleva valoisuuskaan auta asiaa. En osaa nukkua kun on valoisaa! Augh! Onneksi huomenna on vapaapäivä, saan nukkua pitkään. Minkä jälkeen minun on viimeinkin oikeasti pakotettava itseni siivoamaan. Tällä näyttää siltä että lauma teinipoikia on pitänyt viikon leirin olohuoneessani. Eikä makkarissakaan juuri näy tyhjää lattiaa.
Ai niin, kuinka aikuista sekin on että ne ainoat miehet joista haaveilen ovat androkyynimäisiä anime-hahmoja?! For crying out loud! Yritä tässä olla aikuinen kun olet "head over heels" manga-/animehahmoihin. Perkuleeee~! En tunne itseäni aikuiseksi! Tunnen itseni tyhmäksi!
Hyvää yötä! <3
Sentimentalismista puheenollen, olen viimeaikoina (ja varsinkin tänään) joutunut taistelemaan itseni kanssa ihan kunnolla jotta olen saanut tunteeni kuriin. Olen hätääntynyt, itkuinen, alavireinen ja en saa mitään aikaiseksi. Tuntuu että kaikki mitä luen, kuuntelen ja katson on nykyään yhtä surun voittokulkuetta. Johonkin hävisi taas ne hyvät tunteet ja aurinkoiset hetket.
Välillä ärsyttää enemmän kuin vähän se etten saa itseäni kontrolloitua niin vahvasti kuin haluaisin. Olen edelleen erittäin tarkka itseni suhteen. Tunnelukkoja on enemmän kuin tahtoisin ajatellakkaan. Olen itseäni kohtaa äärimmäisen vaativa, tyly ja alentuva. En usko itsestäni enää mitään hyvää. Vihaan Minua-kuukausi menossa.
Tänään tunteeni tosin ovat pinnassa ihan ukkosen takia. Minulla on Brontofobia. Kohtalaisen rasittava sellainen. Vaikka tiedän ettei ukkosessa ja salamoinnissa ole mitään pelottavaa ja että olen täällä oman kotini turvassa, pelkään silti. Se tulee jostain hyvin syvältä alitajunnasta. Enkä edelleenkään osaa hallita sitä pelkoa täysin. Pahempiakin aikoja on toki ollut. Enää en esimerkiksi istu pöydän ääressä kirjoittamassa paperille 'ukkonen ukkonen ukkonen ~' niin kauan kunnes myräkkä menee ohi. Nykyään pystyn jo istumaan aloillani ja vain seuraamaan myrskyn ohikulkua.
Inhoan juuri nyt muuten sitäkin, kuinka takaraivossani sykkii taas kerran ajatus että tulen viettämään elämäni yksin. Että huomaan eläkeiässä etten koskaan löytänyt sitä jonka kanssa jakaa elämäni. Älkää käsittäkö minua väärin, vaikka olen lähes täysin aseksuaalinen, kaipaan minäkin rinnalleni puolisoa. Jotakuta jonka kanssa jakaa arki ja jonka syliin pääsen turvaan niinä hetkinä kun maailman on minulle liian todellinen.
~*~*~
Tylsistä päivistä... Niin, olen siis edelleen teatterilla työharjoittelussa. Alussa oli kivaa, oli tekemistä ja muuten. Mutta tänäänkin! Ihan oikeasti, hortoilin neljä tuntia ympäriinsä yrittäen kehittää itselleni edes jotain tekemistä jotta en tuntisi itseäni laiskuriksi. Pomo nimittäin on lomalla joten en tiedä lainkaan mitä minun tulisi töissä tehdä. Keskiviikkona siivoan tarpeiston jos joku ei keksi minulle mitään järkevää!
En valittaisi jos tämä olisi ollut ensimmäinen tylsä työpäivä, mutta kun viime keskiviikko oli samanlainen. Lojuin työkaverin kanssa kaksi tuntia alalämpiön sohvilla puhumassa joutavia ja sitten keskityin leikkimään teatterisalin valoilla kun tekniikanpojat eivät olleet kieltämässä. Heehee, kannattaa jätkät hei pitää vapaapäivät aina yhtäaikaa...
~*~*~
Juuri nyt olen muuten taas erittäin väsynyt. Valvoin viimeyön, mikä ei hämmästytä enää ketään. Päivärytmini ON syvältä. Tiedän että pitäisi mennä nukkumaan, mutta juuri nyt ei huvita. Olen hieman liian maassa saadakseni unta. Eikä tuo ulkona oleva valoisuuskaan auta asiaa. En osaa nukkua kun on valoisaa! Augh! Onneksi huomenna on vapaapäivä, saan nukkua pitkään. Minkä jälkeen minun on viimeinkin oikeasti pakotettava itseni siivoamaan. Tällä näyttää siltä että lauma teinipoikia on pitänyt viikon leirin olohuoneessani. Eikä makkarissakaan juuri näy tyhjää lattiaa.
Ai niin, kuinka aikuista sekin on että ne ainoat miehet joista haaveilen ovat androkyynimäisiä anime-hahmoja?! For crying out loud! Yritä tässä olla aikuinen kun olet "head over heels" manga-/animehahmoihin. Perkuleeee~! En tunne itseäni aikuiseksi! Tunnen itseni tyhmäksi!
Hyvää yötä! <3
10.6.2012
Eeeep! Paha setä iski!
Ilkeä, ilkeä, ilkeä! Minä vain yritän pelata erän scrabblea iltani riemuksi niin tuo aloittaa heti pervon chatin! En tykkää! En tykkää yhtään!
Siis ihan oikeasti, ei kukaan ala iskeä naista SCRABBLEA pelatessa! Vai alkaako? Ensimmäinen kerta tämä minulle kuitenkin on ja tällä hetkellä vituttaa erittäin paljon koska tiedän sen vetävän käteen samalla kun tapittaa minun valokuviani facebookissa... Eeeeeww!
Ja koska se ei lopeta! Vittu! Menis pois! Minä halusin vaan pelata scrabblea mutta anteeks ku oon naissukupuolta, nii!
Minä en voi enää koskaan suhtautua virtuaaliscrabbleen samalla tavalla. Itkuvinkuparkunyyh. Useamman kuukauden olinkin saanut olla rauhassa pervoilta. Viimeksi jouduin ravistelemaan sellaisen kimpustani maaliskuussa.
Onneks muistin juuri miten ihmiset plokataan/estetään naamakirjassa.
Meenkin tästä nurkkaani parkumaan maailman epäreiluutta.
Öitä! </3
Siis ihan oikeasti, ei kukaan ala iskeä naista SCRABBLEA pelatessa! Vai alkaako? Ensimmäinen kerta tämä minulle kuitenkin on ja tällä hetkellä vituttaa erittäin paljon koska tiedän sen vetävän käteen samalla kun tapittaa minun valokuviani facebookissa... Eeeeeww!
Ja koska se ei lopeta! Vittu! Menis pois! Minä halusin vaan pelata scrabblea mutta anteeks ku oon naissukupuolta, nii!
Minä en voi enää koskaan suhtautua virtuaaliscrabbleen samalla tavalla. Itkuvinkuparkunyyh. Useamman kuukauden olinkin saanut olla rauhassa pervoilta. Viimeksi jouduin ravistelemaan sellaisen kimpustani maaliskuussa.
Onneks muistin juuri miten ihmiset plokataan/estetään naamakirjassa.
Meenkin tästä nurkkaani parkumaan maailman epäreiluutta.
Öitä! </3
8.6.2012
Vainoharhaisuudesta ja ennakkoaavistuksista.
Vainoharhaisuus se on kaunis asia. Vaivaa minuakin ihan vähän. Välillä. Joskus. Päivittäin. Nytkin. En ole paranoidinen, mutta silti. Jos joku erehtyy katsomaan minua hetken liian pitkään kaupungilla niin olen valmis saamaan paniikkikohtauksen koska en tiedä että miksi.
Tänäänkin olin herpaantua keskellä Lidliä kun siellä työskentelevä entinen luokkakaveri tervehti minua ääneen ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Tähän mennessä se ei ole edes nyökännyt ja nyt se sanoo moi... Haljua sotkea pienen ihmisen pää noin!
Sitten vielä satuin nenänvartta rapsuttaessani huomaamaan kasvoissani kuivemman kohdan josta olin ihan varma että se oli maalia jota olin onnistunut työharjoittelupaikalla sotkemaan vähän jokapaikkaan ja olin hetken aikaa varma että kaikki tuijottavat minua koska minulla on pervelin iso kirkkaan vihreä maaliläntti poskessa! Luulin hetken että edellämainittu luokkakaverikin tervehti minua vain siksi että näytin aivolataamosta karanneelta ja se halusi välttää sen että karkaisin sen kurkkuun kiinni vain koska se ignoorasi minut. Joten eikun tuhatta ja sataa pyörällä kotiin ja peilin eteen. Helpottunut huokaus, se olikin vain kuiva kohta ihossa. Kosteusvoide pelastanee.
Kumpa paranoia menisikin aina noin helposti ohi. Mutta eeeeiiii... Ei niin ikinä. Nytkin olen huolissani vähän kaikesta, mutta kumma kyllä kaikkein vähiten siitä että ikkunat ovat selällään ja huudatan Nightwishin Imaginaerum-levyä naapureitteni rauhalle ajatustakaan uhraamatta. Kello ei kuitenkaan ole vielä edes kahdeksaa, joten mitä väliä? Itse ryyppäävät ja tupakoivat ja remuavat kaikki viikonloput tuossa pihalla muutenkin MINUA häiriten. Nyt maksain vain takaisin. Heehee~.
Jokatapauksessa, mistä tämä puhe vainoharhaisuudesta taas sai alkunsa? Ennen merkintääni 6.6.12, tätä blogia oli luettu tasan 100 kertaa, sitten julkaisin sen puolihuolimattoman merkinnän kissani naamasta ja lähes 70 ihmistä kävi lukemassa blogini yhdessä päivässä. Mistä moinen hyppäys? Mistä ne tänne NYT löyti? Mitä ne haluaa? Apua! Kuitenkin, kiitos kaikille lukijoille vaikka virallisten statistiikkojen mukaan kukaan ei tätä blogia luekkaan. Outoa, eikö?
***
Ennakkoaavistuksista sitten puheenollen, kun juttelin tänään maalatessani niitä näitä tiilenpäitä tukihenkilöni kanssa, kertoillen lähinnä miten työharjoittelussa oli alkanut sujua ja niin pois päin, minut valtasi tunne että siellä teatterissa tulen muuten pysymään eläkeikään asti. Että sinne minä tulen jäämään. Minulla on koulutus ja nykyinen teatterin lavasterakentaja on hyvin lähellä eläkeikää.. Siihen mennessä kun masennukseni saadaan kuntoon ja minut täysin työkykyiseksi, herra ehtii todennäköisesti jäädä jo eläkkeelle... Mikä taas tarkoittaa että sinne tarvitaan uusi lavasterakentaja ja minä olen jo valmiiksi paikalla.. Okei, nyt en halua jatkaa tuota ajatusta sen pidemmälle. Se ahdistaa vielä liikaa.
Tiedän että nykypäivänä pitäisi olla innoissaan ja muuta vastaavaa siitä että vakituinen työpaikka voisi mahdollisesti olla näköpiirissä, mutta minulle se on tällä hetkellä ihan pahuksen pelottava ajatus. Voisin selittää sen ehkä näin, minä sairastan kausittaista masennusta. Välillä menee pari vuotta paremmin, välillä taas huomista ei ole olemassa. Minulta puuttuu useampi vuosi elämästäni niiden huonompien aikojen takia. Ne vuodet ovat harmaita ja en kykene muistamaan niiden aikana tapahtuneita asioita, toki tiedän suunnilleen mitä olen silloin puuhastellut, mutta se ei tunnu todelliselta, enemmän vain joltain jonka opettelin ulkoa. Näin ollen minulta puuttuu vuosia elämästäni, olen pääni sisältä edelleen teini-ikäinen. Minä en ole koskaan kasvanut oikeasti aikuiseksi. Siksi aikuistenmaailmassa toimiminen on välillä niin perhanan vaikeaa.
Mutta nyt voisin lopettaa tämän lärpätykseni ja alkaa nauttia vapaasta perjantai-illastani, mikä minun kohdallani tarkoittaa dataamista ja musiikin kuuntelua. Mitään muutakaan ei minulle ole tänään ehdotettu.
Palaillaan! <3
Tänäänkin olin herpaantua keskellä Lidliä kun siellä työskentelevä entinen luokkakaveri tervehti minua ääneen ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Tähän mennessä se ei ole edes nyökännyt ja nyt se sanoo moi... Haljua sotkea pienen ihmisen pää noin!
Sitten vielä satuin nenänvartta rapsuttaessani huomaamaan kasvoissani kuivemman kohdan josta olin ihan varma että se oli maalia jota olin onnistunut työharjoittelupaikalla sotkemaan vähän jokapaikkaan ja olin hetken aikaa varma että kaikki tuijottavat minua koska minulla on pervelin iso kirkkaan vihreä maaliläntti poskessa! Luulin hetken että edellämainittu luokkakaverikin tervehti minua vain siksi että näytin aivolataamosta karanneelta ja se halusi välttää sen että karkaisin sen kurkkuun kiinni vain koska se ignoorasi minut. Joten eikun tuhatta ja sataa pyörällä kotiin ja peilin eteen. Helpottunut huokaus, se olikin vain kuiva kohta ihossa. Kosteusvoide pelastanee.
Kumpa paranoia menisikin aina noin helposti ohi. Mutta eeeeiiii... Ei niin ikinä. Nytkin olen huolissani vähän kaikesta, mutta kumma kyllä kaikkein vähiten siitä että ikkunat ovat selällään ja huudatan Nightwishin Imaginaerum-levyä naapureitteni rauhalle ajatustakaan uhraamatta. Kello ei kuitenkaan ole vielä edes kahdeksaa, joten mitä väliä? Itse ryyppäävät ja tupakoivat ja remuavat kaikki viikonloput tuossa pihalla muutenkin MINUA häiriten. Nyt maksain vain takaisin. Heehee~.
Jokatapauksessa, mistä tämä puhe vainoharhaisuudesta taas sai alkunsa? Ennen merkintääni 6.6.12, tätä blogia oli luettu tasan 100 kertaa, sitten julkaisin sen puolihuolimattoman merkinnän kissani naamasta ja lähes 70 ihmistä kävi lukemassa blogini yhdessä päivässä. Mistä moinen hyppäys? Mistä ne tänne NYT löyti? Mitä ne haluaa? Apua! Kuitenkin, kiitos kaikille lukijoille vaikka virallisten statistiikkojen mukaan kukaan ei tätä blogia luekkaan. Outoa, eikö?
***
Ennakkoaavistuksista sitten puheenollen, kun juttelin tänään maalatessani niitä näitä tiilenpäitä tukihenkilöni kanssa, kertoillen lähinnä miten työharjoittelussa oli alkanut sujua ja niin pois päin, minut valtasi tunne että siellä teatterissa tulen muuten pysymään eläkeikään asti. Että sinne minä tulen jäämään. Minulla on koulutus ja nykyinen teatterin lavasterakentaja on hyvin lähellä eläkeikää.. Siihen mennessä kun masennukseni saadaan kuntoon ja minut täysin työkykyiseksi, herra ehtii todennäköisesti jäädä jo eläkkeelle... Mikä taas tarkoittaa että sinne tarvitaan uusi lavasterakentaja ja minä olen jo valmiiksi paikalla.. Okei, nyt en halua jatkaa tuota ajatusta sen pidemmälle. Se ahdistaa vielä liikaa.
Tiedän että nykypäivänä pitäisi olla innoissaan ja muuta vastaavaa siitä että vakituinen työpaikka voisi mahdollisesti olla näköpiirissä, mutta minulle se on tällä hetkellä ihan pahuksen pelottava ajatus. Voisin selittää sen ehkä näin, minä sairastan kausittaista masennusta. Välillä menee pari vuotta paremmin, välillä taas huomista ei ole olemassa. Minulta puuttuu useampi vuosi elämästäni niiden huonompien aikojen takia. Ne vuodet ovat harmaita ja en kykene muistamaan niiden aikana tapahtuneita asioita, toki tiedän suunnilleen mitä olen silloin puuhastellut, mutta se ei tunnu todelliselta, enemmän vain joltain jonka opettelin ulkoa. Näin ollen minulta puuttuu vuosia elämästäni, olen pääni sisältä edelleen teini-ikäinen. Minä en ole koskaan kasvanut oikeasti aikuiseksi. Siksi aikuistenmaailmassa toimiminen on välillä niin perhanan vaikeaa.
Mutta nyt voisin lopettaa tämän lärpätykseni ja alkaa nauttia vapaasta perjantai-illastani, mikä minun kohdallani tarkoittaa dataamista ja musiikin kuuntelua. Mitään muutakaan ei minulle ole tänään ehdotettu.
Palaillaan! <3
6.6.2012
Etkä muuten kirjoita!
Karvanaamalla oli mielipide siitä että emäntä yritti valokuvata vastalakattuja kynsiään saadakseen aikaan uuden blogimerkinnän edes jonkunsorttisella pointilla.
En sitten kirjoitakkaan just nyt mitään turhia merkintöjä, vaan lähden paiskomaan leluhiirtä herran riemuksi.
Palaillaan loppuviikosta kun mulla vois ihan oikeestikin olla asiaa.
Pusuja! <3
3.6.2012
Valmistujaisaikakausi... taas kerran!
Tälle viikonlopulle sattui vaatimattomasti 6 valmitujaiset/lakkiaiset. Enkä muuten mennyt/mene yksiinkään. Ainoat jonne olisin voinut ilmaantua oli pikkusiskon avomiehen valmistujaiset, mutta se ei juhli. Fiksu jätkä sinänsä... Oltiin samalla luokalla amiskassa - josta se siis nyt valmistui ja jonka minä jätin kesken siinä 1,5 vuotta takaperin.
Huomisetkin lakkiaiset päätin välttää sillä - puhtaalla - tekosyyllä että pitää tehdä töitä. Oikeastihan ne työt on vasta maanantaina, mutta ajattelin oikeastikin olla näppärä ja lukea sen käsikirjoituksen jo huomenna jolloin pääsen penkomaan tarpeistoa ensitöikseni maanantaiaamuna. Edellisesti lauseesta vissiin sitten kävikin ilmi että mitä nykyään puuhailen. Kuten aiemminkin olen maininnut, olen työharjoittelussa teatterilla ja sain vastuulleni tarpeiston seuraaville kahdelle ensi-illalle, joista toinen on vauvateatteria jonka kanssa en ole koskaan aiemmin ollut minkäänlaisissa kosketuksissa. Tulee mielenkiintoista.
Lisäksi ajattelin huomenna punoa itselleni kengännauhat uusiin kesätennareihini jotka löysin Seppälän ale-korista kahdella eurolla. Halvimmat kengät ikinä! (siis uutena ostetut, joskus olen kirpparilta löytänyt eurolla korkkarit, mutta se on toinen juttu) Lisäksi tietysti ne ikuiset siivoa, tiskaa, pese pyykkiä-ohjelmanumerot jotka jostain syystä kerääntyvät aina viikonlopuille, vaikka pääasiassa oloneuvos olenkin.
Viikon biisi: Chamaleon Circuit - Teenage Rebel / suosittelen! Lauma nuoria brittijätkiä jotka tekee musiikkia Dr. Who-televisiosarjasta.
Muuten tämä viikko oli ihan okei minun omalla henkilökohtaisella mittapuullani. Jalat tosin kipeytyivät töissä ja hengitin pölyä enemmän kuin minulle kai olisi hyväksi, mutta muuten en voi valittaa. Sää oli suotuisi siihen ettei siitepöly toistaiseksi ole listinyt allekirjoittanutta, saan työskennellä rennossa ympäristössä jossa jokainen työkaveri on tuntenut minut suunnilleen 20 vuotta, joten paineita olla mitään muuta kuin olen ei ole! Mikä on ää-rim-mäi-sen helpottavaa ihmiselle joka jännittää sosiaalisia tilanteita.
Lisäksi! Se joskus aiemmin mainitsemani 2000€ lasku pieneni 488 euroon! Helpotus! Pelastus! Nyt pystyn ihan oikeasti jopa maksamaan sen pois ja ei tarvitse edes lainata mistään rahaa että onnistun siinä. Se tunne kun sain sen viestin dna:lta <3!!!
--- Minua käytiin juuri puremassa? On vissiin aika ruokkia kissat. Ne ovat sekopäitä mutta niinhän ne ovat aina. Muutenkin hirvittävän huomionkipeä viikko mamman karvanaamoilla. Nytkin toinen tuli tunkemaan päänsä kainalooni kun kaveri on oli ensin käynyt pureksimassa emännän hyväksi.
Jokatapausessa, viikko oli okei. Toivottavasti seuraavakin on.
Palaillaan! <3
Tilaa:
Kommentit (Atom)