17.1.2012

Päänsisäinen vuoristorata

Eilen halusin muuttaa maailmaa, olla ihan mahtava, upea kaikessa mitä teen. Tänään ei voisi taas vähempää kiinnostaa. Maailma, mitä se on? Ihan turha mesta. En tartte. Pöh & yök. Se että vedät viidessä minuutissa läpi koko tunneskaalan ja sitten iskee hitonmoinen jäätö päälle, ei kai ole ihan normaalia. No jaa, minulle on.

Päivärytmiä en omista. Ensin kolme päivää joitten aikana tuskin nukun lainkaa, sitten 22 tuntia unta ilman taukoja. Ei kovin terveellistä. Herään aina päänsärkyisenä, niska jumissa, nestehukkaisena ja pahalla tuulella. Vajaa kuukausi sitten omistin vielä järkevän päivärytmin. Kaaduin yhdeksän tai kymmenen maissa sänkyyn ja taju pois vartissa, herätäkseni taas joskus kasin pintaan aamulla. Sitten tuli uusivuosi ja valvoin sattuneista syistä kolmeen asti. Eikä siihen muuta tarvittu. Kaboom, elämä risaseks.

Tunnustetaan tässä välissä yksi asia. Minä syön mielialalääkkeitä ja käyn terapiassa + olen pitkällä sairaslomalla. Osa edellämainituista ongelmista johtuu ihan siitä että olen vaikeasti masentunut ja kärsin ahdistuskohtauksista. Mutta, eteenpäin mennään, sano mummo kun suossa kahlasi. Hitaasti mutta eipä sitä kiire olekkaan.

Teini-iässä en todellakaan olettanut että aikuisen ikään ehdittyäni vietän päivät kotona murjottaen, lemmikkien kanssa pelaten, pleikkaria hakaten ja tietokoneen näyttöä tuijottaen. Mutta minkäs teet. En minä tästä tilanteesta nauti, pois se minusta. Mutta sen luultavasti ovat kaikki huomanneet ettei elämä muutu sormia napsauttamalla. Maailma ei ole täydellinen. Ihminen ei ole täydellinen.

Piirsin paljain sormin kukkia lumeen.
Paradoksi joka ei toteudu.
Ei jäätynyt perhonenkaan enää lennä.
Ei vaikka sulattaisin sen käsieni välissä.
Maailma ei ole heikkoja varten.
Pitäisi olla vahva ja kaunis.
Pystyä suuriin asioihin.
Entä jos olen pieni ja viihdyn pimeässä?
Ei sillä - maailmalla - ole minulle paikkaa.
Eikä minulla sille kovin paljon annettavaa.

Mutta joo, yrittänyttä ei laiteta, ei rohkea suistu tieltä. Entä jos en jaksa edes yrittää?
Tulenhan toimeen näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti