Mielekästä puuhailua

Joku kysyi minulta jokin aika sitten kuinka oikein saan päiväni kulumaan nyt, kun en ole töissä tai opiskele, vaan olen piiiitkällä sairaslomalla. Vastaus oli yhtäaikaa helppo ja vaikea. Tekemistä on helppo keksiä, mutta vaikea selittää miksi jokin on minulle niin mielekästä. Miten selität ihmiselle joka ei elämässään ole lukenut mitään Aku Ankkaa paksumpaa, kuinka tiiliskivenpaksuinen fantasiaeepos voi temmata mukaansa niin etten huomaa kahdeksan tunnin katoamista? Tai miten selitän ihmiselle jolla on ainainen stressi ja kiire, että saatan lähteä noin vain parin tunnin rauhalliselle kävelylle kameran kanssa ja viettää loppuillan editoiden? Kuinka selittää vain suomea puhuville ja ymmärtäville tuttaville että saatan katsella tuntikausia elokuvia englanniksi youtubesta tai pelata lärvivihkon sovelluksella scrabblea ulkomaalaisten tuntemattomien kanssa nelisen tuntia putkeen?

Kuinka selittää kenellekkään että saatan vain kuunnella musiikkia ja tuijottaa seinään useamman tunnin siksi että eksyin ajatuksiini?

Lukeminen

Minä luen. Aina ja kaikkialla. Kuljen joskus kaupungillakin nenä kirjassa ja ihmiset seuraavat kauhuissaan sivusta että mihin törmään ja jäänkö auton alle kun en niitä näy huomaavan.. (for the record: en ole kertaakaan törmänny mihinkään koska olen lukenut kävellessäni.) Kotoani löytyy kaksi kirjahyllyllistä ja neljä tai viisi laatikollista kirjoja, ja olen parhaillaan hankkimassa kolmatta kirjahyllyä jahka vain ehdin. Kirjastossa olen vakiasiakas. Kirjoja on aina kesken ja niiden on oltava paksuja; muutenhan ne loppuvat heti kun olet pääsemässä hyvään lukuvauhtiin. Saatan puhua kirjoista ja niiden henkilöistä kuin oikeista, elävistä ihmisistä. Jotkin kuvitteelliset henkilöt ovat minulle kuin ystäviä ja paikat kuin oikeita lokaatioita joissa olen joskus vieraillut. Lempikirjailijoista voin mainita ainakin Terry Prachettin, David Eddingsin, Paulo Coelhon, C.S. Lewisin ja J.R.R Tolkienin. Kotimaisista Kaari Utrio ja Johanna Sinisalo. Mangaka:oista varmaan Rumiko Takashi ja Kaoru Mori.

Kirjoittaminen

Lukemisen sisar. Luen ja kirjoitan. Niin kovin yksinkertaista se loppujen lopuksi on. Runoja, lyriikoita, fantasiaa, reaalia, mitä vain ja missä vain. En poistu kotoa kovinkaan kauaksi ilman muistikirjaa ja kynää. Saatan nakuttaa tekstejäni aamun pikkutunneille huomaamatta ajan kulumista. Kun havahdun, on teeni jäähtynyt, ilta muuttunut aamuksi ja niskani jumissa; mutta en silti vaihtaisi sitä tunnetta mihinkään. Minä rakastan kirjoittamista. Se on henkireikä johon voin purkaan kaiken mikä sisälleni patoutuu.

Valokuvaaminen

Omat tai muiden valokuvat; aivan sama. Saatan unohtua tuijottamaan valokuvaa ja alkaa miettiä tarinaa sen takana tai mitä kaikkea kuvan kohde onkaan nähnyt. Saatan ottaa iltapäivän aikana jopa sata valokuvaa ja sitten viettää viikon kaksi niitä tuijottaen, valikoiden, rankaten, muokaten, viilaten ja höyläten. Valokuvaus on itseilmaisumuoto siinä missä kirjoittaminenkin. Onnekseni sain viimein paremman kameran, joten voin lähteä ulos kuvaamaan ilman että tarvitsee huolehtia että akku heti loppuu. Ja nyt kun täälläkin on viimein lunta, taidan tehdä huomenna piiiiitän lenkin ja ikuistaa lumisia puita ja maisemia.

Elokuvat ja tv-sarjat - Englanniksi

En juurikaan katso televisiota suomeksi. En juurikaan seuraa tv-sarjoja ja en tiedä mitään kamalampaa kuin saippuasarjat. Kotimaisetkin sarjat oksettavat. Jos minä jotain katson, niin elokuvia alkukielellään. On mahtavaa ottaa mukava asento tuolissa ja klikata YouTubesta auki elokuva jota en ole vielä nähnyt. Ei minua haittaa ettei niissä ole tekstejä, ei minua haittaa että ne ovat pätkissä. Kunhan ne ovat. Saatan katsoa päivässä neljä tai viisi elokuvaa ja sitten vielä dvd:ltä jonkun rainan. Katson elokuvia englanniksi, saksaksi, espanjaksi ja japaniksi. Muutamaa olen yrittänyt katsoa ranskaksikin, mutta toistaiseksi se ei onnistu. En puhu ranskaa vielä tarpeeksi. Mutta minä opettelen... 

Sama on tv-sarjojen kanssa. En ehkä tiedä mitä tapahtuu Greyn Anatomiassa tai Gleessä; mutta olen varmasti katsonut alkuperäiset Addams Familyt kuusikymmentäluvulta ja piirretyt alkuperäiset Scooby Doot. Uusin villitykseni on My Little Pony - Friendship is Magic. Olen nähnyt koko ensimmäisen tuotantokauden ja nyt odotan joka sunnutai ilmestyviä toisen tuotantokauden jaksoja. Kyllä, minä olen Brony. Aikuinen ponifani. Enkä muuten edes häpeä sitä. (ainoat sarjat mitä seuraan televisiosta, ovat NCIS, CSI ja Bones.) Animesarjat ovat oma lukunsa kuten elokuvatkin. Niitten tapitukselle ei ole rajoja ja ainoat fanityttökohtauseni saan animeen liittyen.

Scrabble & Go

Olen koukussa, molempii. Jaksan pelata tunteja kyllästymättä. Saatan pelata kuusikin pitkää peliä putkeen niin että pelikaveri vain vaihtuu. Olen ehkä vähän outo. Mutta toisaalta, scrabble ylläpitää kielitaitoani erittäin hyvin ja Go auttaa kehittämään taktista silmää ja yksityiskohtien huomiointia. Pelaan kotona yksin tai netissä tuntemattomien ulkomaalaisten kanssa. Kunhan saan pelata.

Musiikki

On parasta huumetta. Kuuntelen nytkin. Muusikkia tulee kuunneltua suurinosa valveillaoloajasta jota en kuluta elokuviin. Yleensä metallia tai nightcorea, mutta kyllä muutama muukin tyylilaji uppoaa nykyisin. En ole enää ihan niin puritaaninen kuin pahimpina hevariaikoinani. Ehkä. Uusin rakkauteni lienee japanilainen rock ja pop. Musiikkia ei voi kuunnella liikaa ja musiikki tekee hyvää sielulle. Hyvän kappaleen kuuntelu vastaa brittitutkijoiden mukaan orgasmia tai hyvää ateriaa. Hyvä niin, koska enpä tätä ajanvietettä ole ajatellut vähentääkään.

Muuten en juurikaan harrastuksia kaipaa, joogaa ei lasketa, ja saan aikani kulumaan näilläkin. Jokaisella tulisi olla edes pari sellaista tekemistä jotka rentouttavat ja joista nauttii aivan oikeasti. Minä en ehkä juurikaan piittaa ihmisistä tai sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta etsin silti ihmisiä lähelleni silloin kun niitä kaipaan, muuten riitän oikein mainiosti viihdyttämään itse itseäni. LH & TL ovat asiasta ehkä eri mieltä, mutta se on niiden ongelma, ei minun.

Plussat ja miinukset

Näin taas unta. Se ei sinänsä ole mitään epätavallista, oudompaa on se että muistan uneni. Kuitenkin, viimeaikoina olen jostain syystä nähnyt unia huomattavasti tavallista enemmän. Lähes joka yö. Toistuva teema tuntuisi olevan onnellinen parisuhde. Sinänsä huvittavaa, mutta palaan siihen kohta.

Näin siis taas kerran unta siitä että olin tavannut unelmieni miehen ja olin menossa naimisiin. Outoa tässä oli että häät olivat kolmantena päivänä tutustumisestamme. Enkä muista oliko kyseessä rakkaus vai raha joka pakotti niin pikaiseen toimintaan. Muistan kuitenkin että anoppini oli ilmeisesti e-rit-täin  innoissaan siitä että liittyisin sukuun. Jokatapauksessa, uni meni miten meni ja päädyin naimisiin ja kaikkea normaalia avioitumiseen liittyvää - luulisin.

En nimittäin voi sanoa että minulla olisi kokemusta. Olen 95% aseksuaali. En kaipaa kosketusta tai edes pidä siitä. Minulla ei juurikaan ole niin sanottuja seksuaalisia tarpeita. Minua ei haittaa olla yksin, eikä ajatus siitä että viettäisin lopun elämääni sinkkuna ole ahdistava. Toisinaan - harvoin - olisi ihan mukavaa jos arjessa olisi mukana toinen aikuinen, mutta ne hetket menevät ohi. Olen kaikkein tyytyväisin kun olen yksin. Siksi onkin huvittavaa miten näen niin paljon unia parisuhteista ja naimisiinmenosta + lasten saamisesta. Asioista jotka eivät ole minun tärkeysjärjestyksessäni kovinkaan korkealla.

Olen kasvanut - ja asun edelleen pikkukaupungissa - jossa on täysin normaalia muuttaa yhteen ja mennä kihloihin ammattikoulussa, saada lapsi ja mennä naimisiin ennen kuin täyttää kaksikymmentä. Se etten minä ole sellainen, sulkee minut tavallaan ulos. Erilaisuus suorastaan huokuu minusta. En kuuntele listapoppia. En työskentele kaupungille, VR:lle, sairaalle tai millekkään muullekkaan perustyöllistäjälle. En ole parisuhteessa. Ai joo, en myöskään ole hetero. Määrittelisin itseni lähinnä PAN-seksuaaliksi jos niikseen tulee. Eli jos pidän ihmisestä niin minua ei todellakaan kiinnosta mitä sieltä vaatteiden alta paljastuu. Oli kyseessä mies, nainen, trasvestiitti, transseksuaali, androgyyni, pandakan tai mikä tahansa muu sukupuoli.

Se että minut on kasvatettu luterilaiseksi heteroksi ja etten täytä kumpaakaan normia, sulkee minut aika hyvin kaappiin. Kaappini ovessa on itseasiassa useampikin munalukko. En voi myöntää edes lähimmille sukulaisille mikä oikeasti olen, koska ymmärrystä ei heruisi. (syy myös sille miksi kirjoitan tätä blogia nimettömänä) Toisaalta, se etten voi sanoa mitä olen tarkoittaa että kohdalleni asetetaan odotuksia joita en välttämättä edes pysty täyttämään. En minä halua perusparisuhdetta mieheen jonka olen tuntenut lapsuudestani saakka, kahta lasta, kultaistanoutajaa, asuntolainaa ja kesämökkiä alle 30km säteellä kotikaupungista. Ehkä minä haluan jotain enemmän. En tiedä.

On helpompi sanoa mitä ei halua, kuin että mitä haluaa.

Maailma muuttuu koko ajan suvaitsemaisemmaksi ja ihmiset sen mukana, joten muutosta parempaan odotellessa taidan vain jatkaa omituisten unieni katselua ja kulkea omia teitäni sinne minne huvittaa kulloinkin mennä. Ehkä.

Aikuisten oikeesti..

Tekniset tuet on olemassa syystä.
Käyttäkää niitä.
Minä en ymmärrä kameroiden, tietokoneiden ja kännyköiden teknisistä ominaisuuksista sen enempää kuin sammakot liitovarjoilusta. Liikaa termejä ja lyhenteitä. Le yuck.

Silti; sanonko noin teille jotka heittelette minulle kysymyksiä ja turhaudutte kun en osaa vastata?
En, en sano.
Ehkä te jonakin päivänä tajutatte sen itsekin että minä olen koulutettu taiteilija. En insinööri.
Tiedän paljon enemmän liuottimista, maaleista ja siveltimistä, okei?

Kiitos ja hei.

---

Uusi shampoo --- "Ooooh! Sparkly!"

Päänsisäinen vuoristorata

Eilen halusin muuttaa maailmaa, olla ihan mahtava, upea kaikessa mitä teen. Tänään ei voisi taas vähempää kiinnostaa. Maailma, mitä se on? Ihan turha mesta. En tartte. Pöh & yök. Se että vedät viidessä minuutissa läpi koko tunneskaalan ja sitten iskee hitonmoinen jäätö päälle, ei kai ole ihan normaalia. No jaa, minulle on.

Päivärytmiä en omista. Ensin kolme päivää joitten aikana tuskin nukun lainkaa, sitten 22 tuntia unta ilman taukoja. Ei kovin terveellistä. Herään aina päänsärkyisenä, niska jumissa, nestehukkaisena ja pahalla tuulella. Vajaa kuukausi sitten omistin vielä järkevän päivärytmin. Kaaduin yhdeksän tai kymmenen maissa sänkyyn ja taju pois vartissa, herätäkseni taas joskus kasin pintaan aamulla. Sitten tuli uusivuosi ja valvoin sattuneista syistä kolmeen asti. Eikä siihen muuta tarvittu. Kaboom, elämä risaseks.

Tunnustetaan tässä välissä yksi asia. Minä syön mielialalääkkeitä ja käyn terapiassa + olen pitkällä sairaslomalla. Osa edellämainituista ongelmista johtuu ihan siitä että olen vaikeasti masentunut ja kärsin ahdistuskohtauksista. Mutta, eteenpäin mennään, sano mummo kun suossa kahlasi. Hitaasti mutta eipä sitä kiire olekkaan.

Teini-iässä en todellakaan olettanut että aikuisen ikään ehdittyäni vietän päivät kotona murjottaen, lemmikkien kanssa pelaten, pleikkaria hakaten ja tietokoneen näyttöä tuijottaen. Mutta minkäs teet. En minä tästä tilanteesta nauti, pois se minusta. Mutta sen luultavasti ovat kaikki huomanneet ettei elämä muutu sormia napsauttamalla. Maailma ei ole täydellinen. Ihminen ei ole täydellinen.

Piirsin paljain sormin kukkia lumeen.
Paradoksi joka ei toteudu.
Ei jäätynyt perhonenkaan enää lennä.
Ei vaikka sulattaisin sen käsieni välissä.
Maailma ei ole heikkoja varten.
Pitäisi olla vahva ja kaunis.
Pystyä suuriin asioihin.
Entä jos olen pieni ja viihdyn pimeässä?
Ei sillä - maailmalla - ole minulle paikkaa.
Eikä minulla sille kovin paljon annettavaa.

Mutta joo, yrittänyttä ei laiteta, ei rohkea suistu tieltä. Entä jos en jaksa edes yrittää?
Tulenhan toimeen näinkin.

Keittiökokeiluita #1

Tunsin itseni eilen (tai ehkä toissapäivänä, en ole enää varma) hyvin laiskaksi, enkä oikeastaan - lue: ollenkaan - jaksanut keskittyä ruuanlaittoon. Seurauksena mätin vain jääkaapista kaikkea mahdollista pannulle ja katsoin mitä siitä seuraa.

Soijalla silatut makeantuliset kanasuikaleet


- 250g maustamattomia kanansuikaleita
- n. 0,5dl tummaa soijakastiketta
- 3rkl chilikastiketta
- 1tl tuoretta inkivääriä murskattuna
- 2tl murskattuja sinapinsiemeniä
- pippuria ja rakuunaa maun mukaan

Ruskistin siis kanat pienessä määrässä öljyä kunnes palat olivat lähes täysin kypsiä. lisättyäni mausteet inkivääriä lukuunottamatta, annoin niiden hautua hetken, ennen kuin glaseerasin koko helahoidon soijassa. Kun soija oli imeytynyt lähes kokonaan kanaan&mausteisiin, lisäsin joukkoon inkiväärin ja chilikastikkeen. Pienensin levyn lämpötilaa ja kääntelin kanoja pannulla kunnes kaikki chilikastike oli tarttunut niihin (kastike muuttuu kuumennettaessa tahmeammaksi, joten se kiskoo mausteet itseensä ja liiskautuu kanan pintaan).

Tarjosin valmiin sapuskan ceasar-salaatin kanssa.

Ja miltä se maistui? No ihan hyväähän tuo oli, sain lautaseni tyhjäksi. Sen jälkeen kyllä meni pari tuoppia maitoa että sain chilin ja sinapinsiementen poltteen pois nielustani. Mutta eiköhän tätä mättöä tule toistekin kokeiltua.

Tänään kokeiluun pääseen hedelmäinen broilerikastike, jonka reseptin löysin äiteeltä takavarikoimastani keittokirjasta. Siitä lisää myöhemmin.

Tän tätin päätä vähän juilii...

Tai siis erittäin, erittäin paljon. Migreeni on jälleen kerran käynyt yön piiiiitkinä ja piiiiiimeinä tunteita vääntämässä ruuvipihtinsä ohimoilleni. Ja se ei ole kivaa.

Tarkoitukseni oli aloittaa tänään bloggaaminen ihan kunnolla, mutta justihinsa nytten tuntuu siltä ettei asia voisi enempää kiinnostaakkaan. Olen ottanut migreenilääkkeen, mutta auta armia Äitijumalatar ennen kuin se alkaa auttaa.

Lyhykäisyydessään; tässä blogissa tulee jatkossa esiintymään, tietoiskuja aiheista joihin satun muistini syövereissä törmäämään, unistani ja niiden tulkinnasta, käsitöistä, resepeteistä ja mitä niistä seurasi, kissoistani, kavereistani silloin kun satun niihin törmäämään, sekä tietenkin uskonnosta. Minun omasta henkilökohtaisesta uskonnostani, joten niuhottajat, **ttumaiset ääliöt ja hihhulit jotka ovat vakuuttuneita siitä että on vain yksi oikea uskonto ja että minun pitäisi pelastaa sieluni siihen liittymällä... Voivat kaikki painua sinne minne aurinko ei paista (enkä nyt puhu lapista).

Kiitos ja anteeksi.
Palaan kirjoittamaan OIKEAN merkinnän jahka oloni hieman paranee.