A.k.a Näitä ilman avokeittiöni hyllyt olisivat aina jotakuinkin tyhjät.
Jokaisella meillä on keittiössämme niin sanottuja luottotuotteita, tarvaroita/raaka-aineita joita on kotoa löydyttävä aina koska milloinkaan ei tiedä milloin joutuu yks kaks yllättäen laittamaan ruokaa vain niistä tavaroista jotka lojuvat hyllyssä. On myös ihmisiä kuten minä, joille asunnosta poistuminen ei ole aina ihan niin helppoa. Joskus kaupassa käyminen vain ei ole vaihtoehto ja silloin pitää pärjätä tavaroilla jotka ovat jo kotona. Tästä johtuen "Must have!"-listani lienee ehkä pidempi kuin suurimmalla osalla kansaa.
Olen asunut omillani 16 vuotiaasta lähtien, joten vuosien mittaan olen huomannut keittiöni varustelun muuttuneen verrattaen paljonkin. Ennen kotoa piti löytyä tasan tarkkaan nuudeleita, riisiä ja suolaa. Niillä sitten pärjättiin asuntolaboxissa silloin kun ei huvittanut käydä kaupassa, tai siihen ei ollut varaa. Nykyään, 8 vuotta noista ajoista, voin onneksi sanoa että ainakin tällä elämänsaralla olen aikuistunut. Huzzah!
Nykyisellään kotoani löytyy vähintääkin seuraavaksi listatut asiat;
Pastaa pitää aina löytyä vähintääkin parissa muodossa, kuvassa on esillä kahdenlaisia vehnänuudeleita, munanuudeleita, ramen-nuudeleita, lasagne-levyjä, pennepastaa, tavallisia makaroneja sekä Pirkan juustoinen pussipasta. Kuvasta jäi puuttumaan pari erikoispastaa ja riisinuudelit, mutta toisaalta, niistä en jaksa aina välittää onko niitä kotona vai ei.
Kuitenkin, kuten monella ikähaarukkaani kuuluvalla nykyisin, aterian perusosa on usein pastaa jossakin muodossa. Se on helppoa, halpaa ja sitä saa mistä tahansa maailmankolkasta ja päivittäistavaraliikkeestä.
Okei, tämä on ehkä se osa omaa ruokakomeroani joka ei ole ihan niin yleinen muilla. Kuvassa näkyy taustalla Maca-jauhe ja karamellisoidut kaakaopavut, pahoja kuin synti molemmat, mutta terveellisyydestä ei voi kiistellä. Maksavat kohtalaisen paljon mutta toisaalta ne myös kestävät kohtalaisen kauan.
Kuvassa lisäksi kaksi levyä raakasuklaata, pari raakaravintopatukkaa, soijarouhepussi, soijajauhoja, kuivattua sipulia, kuivattuja hedelmiä, sinapin siemeniä, kurpitsan siemeniä, auringonkukan siemeniä, unikon siemeniä, kuivattua banaania ja kuivattuja karpaloita.
Terveysmuonaa. Näiden käyttämisestä ei milloinkaan tule morkkista, eikä läskipossuoloa.
Pelkkä pasta on kuivaa, eikä se usein kyllä maistukkaan miltään. Vaikka siihen miten heittelisi siemeniä ja muita kuivajuttuja sekaan, siksi kotoa on aina pakko löytyä edes paria erilaista ateriakastiketta. Toisaalta, minun käsitykseni parista voi olla hieman yleistä laajempi.
Kuvassa taustalla chili-kastike jota pitäisi ostaa lisää, tabasco jota menee vähän kaikkeen, curry ateriakastike odottamassa laiskan kokin-päivää, soijakastike jota ilman en riisiäni syö. Useampi purnukka tomaattikastiketta, kookosmaitoa, hoi sin-kastiketta, kaksi wok-ateriakastiketta ja purkki isän keittämää Paholaisen Hilloa joka on ehkä maailman parasta friteerattujen vihannesten kanssa.
Puolivalmisteet. Joo, vaikka vannonkin yleensä kotiruuan nimeen ja siihen että käytetään mahdollisimman puhtaita ja yksinkertaisia raaka-aineita, on minullakin tallessa aina jotain mistä saan ruokaa HETI, jos sellainen tilanne tulee eteen.
Perunamuusijauhe, hollandaisekastikejauhe, riisikakut, purkkikeitto, pussikeitot, kuppikeitot, pikapuuro, tonnikala ja valmisvohvelit jotka tarvitsee vain tunkea leivänpaahtimeen. Ei mikään terveellisyyden multihuipentuma, mutta nopeaa, halpaa eikä vaadi keskittymistä.
Viljat ja kotoa aina löytyvät 'tuore'-aineet.
Riisiä vähintään kolmessa muodossa on aina oltava kotona, tällä hetkellä ja kuvassa tavallinen pitkäjyväinen riisi, risottoriisi ja puuroriisi. Lisäksi puurohiutaleet vaikka en puurosta juuri perustakkaan. Rusinat, kidneypavut, kvinoa, vihreät linssit, cuscus... Näistä saa helposti ravitsevan lisän perus pastaruokaan.
Sitruunamehu, tuore sitruuna, kananmunat, inkivääri, sipuli, valkosipuli ja omenat. Näitä kun löytyy aina kotoa, ei ihan oikeasti tarvitse koskaan miettiä että "Mitähän söis, kaapit ihan tyhjänä!"
Lisäksi taustalla jostain syystä jääteepussit, joitten focusta tässä kuvassa en muista, heitin ne kai tähän kun eivät muuallekkaan sopineet. Ehkä. (kuvan ottamisesta ehkä 30 min ja en enää muista, hyvä minä, hiton hyvä...)
No tota.. Mun maustehyllynsisältö nyt vaan ei mahdu yhteen kuvaan niin että sieltä erottaiskin jotain.. Silleen...
Ylimmässä kuvassa kardemumma, sitruunapippuri, paprika, meirami, kana- ja kasvisliemikuutiot, persilja, tilli, inkivääri, neilikka, rosmariini, chiliä, kokonaisia neilikoita ja Marokon Yöt-maustesekoitus.
Keskimmäisessä kuvassa kidesokeri, tomusokeri, palmusokeri, mantelirouhe, mantelilastut, curry, valkosipulirouhe, laakerinlehdet, kanelitankoja, vaniljatanko, leipomisen makuesanssit, ksantaani (korvaa gluteenin sitkon gluteenittomassa leivonnassa), ruokasooda, leivinjauhe ja kuivahiiva. Kuten näistä vissiin arvanneekin, niin suurintaosaa tästä satsista sotken leipomiseen.
Alimmassa kuvassa rypsiöljy, oliiviöljy, kuminaöljy, omenaviinietikka, kalakastike, sitruunaesanssi, Tom Yum-keittoainespussit, hunaja, suola, hermesetas-makeutusainepussit, nonparelleja, japanilaisia hedelmäkarkkeja ja purkkaa.
Mausteita tai ei, randomeja juttuja tai ei, näitä juttuja on aina pakko olla kotona. Muutenhan ruoka ei maistu niin yhtään miltään!
Ja koska tiedän että ruokavaliotani ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa maailman terveellisimmäksi, niin kotoa löytyy myö aina vähintään tälläinen satsi vitamiineja ja ravinnelisiä. On tuossa kuvassa ainakin pirusti C-vitamiinia jos ei muuta. Noita jaksa eritellä, zuumatkaa fotoa jos hirveesti kiinnostaa. (ongelma on lähinnä siinä etten jaksa mennä tarkistaa osan jutuista oikeinkirjoitusasuja. sorry vaan.)
Mutta ei noista ruuistakaan niin väliksi kunhan tämä kaappi on aina täynnä. Kyseessä siis teekaappini sisältöineen, kuva tosin on pari kuukautta vanha joten nyt tuolla on jo noin puolet tavaraa lisää. Se tuppaa täyttymään aina talven mittaan kun minulla on aina kylmä ja silleen... Ei siitä sen enempää.
Lisäksi kotoa pitää aina löytyä voita, maitoa, juustoraastetta ja ruokakermaa. Niillä pärjää jo kiitettävän pitkälle ruoanlaitossa. Jostain syystä täältä myös näyttäisi aina löytyvän ketsuppia, sinappia, majoneesia, oliiveita, kapriksia ja suolakurkkuja, vaikka minulla ei ole minkäänlaista käsitystä miksi. En koe kyseisille tavaroille kovinkaan suurta käyttötarvetta noin yleisesti.
Astiakaapistani en uskaltanut ottaa kuvaa, se on tungettu taas ihan törkeän täytee kaikkea 'tarpeellista'.
Tämä on minun keittiöni. Millainen sinun on?
Palaillaan! Pusuja! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti