14.3.2013

Jotain minusta-haaste

Törmäsin tähän bloggeria satunnaisesti selaillessani ja vaikka minua ei ole kukaan haastanu, minulla on tylsää. Olen siis copycat pahinta laatua taas tänään ja toteutan itseäni näin. Omahan on blogini. ;)

1. Ketä ihailet ja miksi?

Se vaihtelee. Mielialan ja vuodenajan mukaan. Sekä sen mukaan miten paljon olen viimeiaikoina seurannut uutisia. Tällä hetkellä sanoisin ihailevani Dalai Lamaa, Michelle Yeohia, Peter Jacksonia, Herttuatar Catharinea ja Barbieta. Ihan vaan siksi että jokainen heistä herättää minussa mielipiteitä ja inspiroi minua tavallaan. Ei siihen sen enempää tarvittane.

2. Viimeksi lukemasi kirja?

Big Babies - eli miksi emme kasva aikuisiksi, kirjoittaja Michael Bywater.

3. Mitä teet mieluiten vapaa-aikanasi?

Nukun, luen, kirjoitan, neulon, katson leffoja, kuuntelen musiikkia, pelaan playstationilla ja kokeilen uusia reseptejä.

4. Mitä harrastat?

Hiusväreillä sotkemista, ajatusmanipulaatioita, tila-aikataidetta kotioloissa ja surrealista ilmetaidetta pelin edessä aamuisin. Paskat. Nukkumista ja kissanlelujen paiskomista.

5. Mitä kotityötä et voi sietää ja miksi?

Tiskaaminen. Kaikki muu menettelee paitsi tiskaaminen. En vaan tahdo koskea likaisiin astioihin. Se on ällöä! Homma onnistuu vain kumihanskat kädessä, hengityssuojain naamalla ja leffa taustalla silloin ku se on ihan pakko suorittaa.

6. Mistä olet kotoisin?

Etelä-savosta. Ei siitä sen enempää.

7. Parhain luonteenpiirteesi?

Mukautuvaisuus. Toisaalta, se on myös se pahin. Kiltintytönsyndrooma, anyone?

8. Missä olet hyvä?

Vastuun välttelyssä, laiskottelussa, todellisuuspakoilussa, fanfictionin kirjoittamisessa päänisisällä, eläminen fantasiamaailmoissa, turhan nippelitiedon muistamisessa ja useamman kirjan yht'aikaa lukemisessa.

9. Teetkö unelmiesi työtä?

Tässä vaiheessa pitäisi kai kuolla nauruun... Olen työtön, se riittäköön vastaukseksi.

10. Paheesi?

Kokis, kaakao, aikatauluista laistaminen, unohtelu, vastuun pakoilu, Barbie-leffat ja nettishoppailu.

11. Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti?

Kysyisit ennemmin vaikka että kumpi on suurempi, reikä vai läpi..

Ja sit pitäs kai haastaa joku tekee sama? Lilly ja Lumikki, teidät on täten haastettu. Olkaa hyvät.

Ei mulla muuta tänään.

KTHNKB! Pusuja! <3

P.s: hukkasin kännykkäni yli vuorokausi sitten, alkaa olla vieroitusoireita. Miten ihminen ylipäätään voi hukata jotain kirkkaanpinkkiä ja strobovaloilla varustettua???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti