Ei aina jaksa olla aikuinen.

Olen taas onnistunut välttelemään jotain joka olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten. Tällä kertaa labraa ja huumeseuloja. Okei, tiedän olevani puhdas kuin vastasatanut lumi, mutta puhdas seula on pakollinen kuntouttavan työharjoittelupaikan takia. Ongelma? En osaa - anteeksi ranskani - kusta purkkiin toisen ihmisen läsnäollessa. En käy edes baarireissuilla kavereiden kanssa yhdessä vessassa, joten selvinpäin ja täysin uppo-outo hoitaja seurana? Ei onnistu. Olen tähän mennessä yrittänyt neljästi. Tänä aamuna pelasin oikein varman päälle että onnistuisi. En nukkunu viime yönä, join kolme tölkkiä energiajuomaa ja 1,5 litraa kokista jotta varmasti olisi tarve tyhjennykseen tilanteen niin vaatiessa. Auttoiko? Ei. Hoitaja lähetti kotiin ja käski tulla huomenna uudelleen. Joten nyt olen hyper, pahahkolla tuulella ja hereillä aivan liian aikaisin.

Lisäksi olin viime perjantaina niinkin kätevä että poltin käsivarteni uuninkarmiin työharjoittelupaikallani kun etsin patakintaita saadakseni marjapiirakan uuniin. En löytänyt kintaita, mutta kyynärvarressa on oikein kaunis palojälki. Aloe vera-geeliä ja hydrocortisonia.

Olen taas ollut hieman liian pitkään hereillä. Sen alkaa huomata.

Muuten en ole viimeaikoina juuri touhunnut. Yllätys yllätys. Olen toki yrittänyt neuloa, mutta menestys ei ole ollut suurensuurta. Olen pakottanut itseni olemaan edes vähäsosiaalinen - eli tapaamaan 4 tai 5 ihmistä viikossa - jotten taas ihan jämähtäisi kotiin neljän seinän sisälle ja lopettaisi puhumista yhdellekkään kaksijalkaiselle.

Lisäksi sosiaalityöntekijäni 'siirrettiin toisiin tehtäviin' ja en ole varma vielä kuinka tulen pärjäämään uuden kanssa. Inhoan tälläisiä muutoksia. Kun olen viimeinkin tottunut johonkin ihmiseen, niin puff! Tilalle tulee uusi ja kaikki alkaa alusta. Ei kovin ihana asia niinkin ihmiskammoiselle ihmiselle kuin minä.

Pitäisi kirjoittaa, siivota, maksaa laskuja, pestä pyykkiä, tiskata, koota kirjoituspöytä ja tehdä sille tila makuuhuoneeseen ja sitten siirtää tietokone(et) sinne jotta saisin viimeinkin keittiöni ihan vain keittiöksi. Pitäisi yrittää jaksaa ja olla aikuinen... Mutta entä jos istun taas vain mieluummin paikoillani ja karkaan vaihtoehtoisiin maailmoihin ja unohdan hetkittäin että olen olemassa juuri tässä maailmassa? Ei minulla edelleenkään ole kovin tukevaa otetta elämästä.

Nyt taidan keittää itselleni kupin teetä ja kadota pelaamaan Tropicoa pariksi tunniksi ja sen jälkeen edes yrittää ottaa torkut ennen kuin eksyn uudelleen keskustaan; kipulääkkeeni ovat finito ja tarvitsen lisää pronto.

Palaillaan taasen! <3:llä Käpä