Olen jo jonkin aikaa pohtinut millaista olisi ollut tietää asioista paremmin silloin kymmenen vuotta sitten kun olin/olit/olimme vai teini-ikäinen. Jatkossa turvaudun tarvittaessa sanaa 'olit' ihan selvyyden vuoksi. Olen miettinyt mitä kaikkea olisin voinutkaan sinulle kertoa jotta elämäsi olisi ollut helpompaa. Ettet olisi kompastellut niin moniin kiviin ja esteisiin. Toivon että olisin voinut olla läsnä niinä kaikkein hankalimpina hetkinä.
Muista varmasti kiusaajamme? Ne jotka olivat läsnä ala-asteella mutta eivät kadonneet ylä-asteellakaan. Se mitä haluaisin sinulle heistä kertoa, on että älä välitä. Lopulta sinä yksin olet tarpeeksi rohkea lähtemään heti ylä-asteen jälkeen unelmiesi perässä pois sieltä perähikiältä. Suurin osa heistä vanuu siellä edelleen yri parikymppisinä saamatta elämässään aikaiseksi mitään Siwan kassaa suurempaa. Haluaisin niin kovasti sinun tietävän ettei sinun tarvitse välittää hittojakaan ihmisistä jotka yrittivät peittää omat ongelmansa ja virheensä purkamalla turhautumisensa sinuun. Kiusaaminen ei koskaan ollut sinun vikasi. Olit toki erilainen kuin muut. Mutta sekin vain siksi että sinä et koskaan - et edes pahimman kiusauksen aikana - pelännyt olla oma itsesi. Siitä minä, vanhempi sinä, olen ihan pahuksen ylpeä.
Muistan ja tiedän sinunkin muistavan kun olit 14 vuotias. Pahimmat aallonpohjat osuivat juuri siihen herkimpään ikään. Muistanet ne pahimmat yöt kun vain halusit lopettaa kaiken. Kuinka toivonkaan että olisin voinut olla silloin luonasi, pitää sinua sylissä kun itkit maailmaa ja mitä tahansa korkeampaa voimaa päättämään elämäsi koska et enää jaksa. Silittää hiuksiasi ja sanoa että kaikki kääntyy vielä parempaan. Valittevasti en voinut olla silloin tukenasi, eikä kukaan muukaan ollut koska et koskaan näyttänyt mitään ulkopuolelle. Sinä kärsit yksin. Silti nousit joka aamu sängystä ajoissa hymyille viemään pikkusiskosi päiväkotiin ja kiirehtimään itse kouluun juuri niiden ihmisten keskelle jotka aiheuttivat pahan olosi. Olit äärettömän vahva. Olet sitä edelleen. Sinä et koskaan antanut periksi. Jossain vaiheessa pelkäsin todella ettet selviäisi viisitoistavuotis syntymäpäivääsi asti. Mutta todistit niin minun kuin omatkin pelkosi turhiksi. Sinä selviydyit.
Mutta silti et selvinny ylä-asteesta muuttumatta. Se suojakuori jonka loit oli paksu, painava ja sinä lähes tukehduit siihen. Muistanet sen itsekin. Mutta oli hetkiä kun se oli ainoa keino selviytyä normaalista päivästä romahtamatta. Vaikka lähteminen kuusitoistavuotiaana toiselle puolelle suomea oli äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa ja vielä ensimmäisellä matkalla sinne tahdoit perääntyä, kääntyä ympäri ja mennä takaisin kotiin, oli Satakuntaan muutto parasta mitä koskaan teit elämällesi. Sinä tarvitsit uuden paikan, uuden ympäristön ja täysin uudet ihmiset jotta saatoit taas oppia elämään. Tiedän että ensimmäinen vuosi varsinkin oli vaikea, mutta terapeuttisi siellä ja uudet kaverisi koulussa auttoivat enemmän kuin kukaan muu koskaan ennen. Toivon että muistat heidät ikuisesti ja pidät sydämessäsi, koska ilman niitä ääliöitä sinä et olisi selvinnyt. Vaikka suurinosa niistä ihmisistä ei ole enää mukana elämässäsi, et saa koskaan unohtaa heitä. Koska heidän keskellään sinä kasvoit aikuiseksi ja sinusta tuli sinä. Ne ihmiset auttoivat sinua tulemaan tarpeeksi vahvaksi jotta saatoit huolehtia muista oppilaskunnan puheenjohtajana ja oppilashuoltoryhmän jäsenenä sekä kaupunginhallituksen oppilasedustajana. Hetken aikaa sinä olit vahvempi kuin koskaan ennen. Hetken sinä seisoit juuri siinä missä pitikin ja tiesit kuka olit, tiesit mitä sinulta odotetaan ja mikä on sinun tehtäväsi. Mutta tiesit myös että jos tulee päivä jolloin vain et jaksa, se ei kaada maailmaa. Kaivannet Kimiä, Makea ja Hellua ihan yhtä paljon kuin minäkin? Sekä Karoa, Krisseä, Sebaa, Miltsua ja muita. Vaikka kumpikaan meistä ei pysty ikinä maksamaan niille ihmisille takaisin sitä miten he auttoivat usein tietämättääkin, ei se ole ongelma. Se että me muistamme, riittää oikein hyvin.
Jos jotain voisin sinulle sanoa noista vuosista, se olisi todennäköisimmin että anna niiden miesten mennä. Ei niistä yksikään pysy ja hajotat vain sydämesi. Sinulla ei ole kiire mihinkään. Eikä yksikään heistä ole se oikea. Sanoisin että yritä pitää välisi kunnossa JN:n kanssa koska hänestä tulee myöhemmin se miehen mitta jota etsit jokaisesta uudesta miehestä johon tutustut. J on mahtava, tiedän kyllä. Tiedät että tulet ikävöimään sitä vaikka on päiviä jolloin voisit vain kuristaa sen.
Kaikkein eniten haluaisin ehkä sanoa että kun valmistut, älä palaa kotikaupunkiisi ja ala opiskella merkonomiksi. Se ei koskaan ollut sitä mitä oikeasti halusit. Toki ensimmäinen vuosi meni hyvin ja sinulla oli ystäviä ja niin edelleen. Mutta entä sitten? Se mihin lopulta päädyit sen koulun ja muun kanssa ei ollut hyvä. Mutta tietänet sen kyllä itsekin.
Kun kasvat isommaksi tulee eteen aina uusia haasteita, jonakin päivänä tajuat että vaikka isä on aina ollut läsnä ja vaikka ette aina ole tulleet niin kovin hyvin toimeen, on hänelläkin aikansa ja ruumis alkaa pettää, sinun pitää olla vahva äitiäsi varten jotta voit tukea häntä jos ja kun jotain tapahtuu tai tiimalasin hiekka valuu viimein loppuun. Jonakin päivänä saatat kuulla että veressäsi on jotain vialla ja kukaan ei tiedä mitä se on. Silloin sinun pitää olla vahva itseäsi varten. On päiviä jolloin ystäväsi eivät vain millään jaksaisi eteenpäin ja silloin sinun pitää olla vahva heitä varten. Sinä olet selviytynyt paljosta voittajana, mutta vielä enemmän voi olla tulossa, mutta koska sinä olet juuri sinä, tarpeeksi itsepäinen ja uppiniskainen, sinä selviät tulevaisuudestakin. Muista vain välillä pysähtyä ja keskittyä vain hengitykseesi niin mikään minkä kohtaat ei voi sinua peitota. Terveytesi saattaa pettää, saatat menettää perheenjäseniäsi, saatat menettää ystäviä. Joten nauti ajastasi heidän kanssaan kun vielä voit.
Mitä minä kaikkein eniten haluaisin sinulle sanoa, nuorempi minä, on pysy vahvana, ohita ilkeät puheet ja ihmiset, anna ajan kulua, unohda ne pahat asiat. Näytä tunteesi ulos, älä enää hymyile vaikka itkettäisi. Itke. Itke ääneen ja niin kauan että se menee ohi omia aikojaa. Tiedän että joskus pidit itkemättömyyttäsi vahtuutesi todisteena, mutta ei se kultapieni ole sitä. Joten anna kyyneleittesi virrata niin usein kun sille on tarve. Ole aina iloinen siitä että olet oma itsesi, onnellinen siitä ettei yksikään ihminen ole saanut manipuloitua ja muutettua sinua sellaiseksi kuin he haluat. Ole ylepä siitä että sinä olet selviytynyt omana itsenäsi. Ole silti nöyrä siitä että sinä et vielä tiedä kaikkea, et tule koskaan tietämään, mutta koska oppiminen on yksi suurimmista intohimoista, voit aina yrittää. Kerää tietoa, viisastu. Kerää ympärillesi ihmisiä jotka saavat olosi tuntumaan hyvältä ja joille voit sanoa asiat suoraan silloinkin kun haluat vain käpertyä peiton sisälle itkemään. Sinun ei tarvitse olla vahvin tai paras, sinun ei tarvitse olla täydellinen. Sinä voit ja sinun pitää olla heikko, että jonakin päivänä sinä voit olla vahva.
Ja muista, että vaikka tapahtuisi mitä, minä rakastan sinua ihan aina. Koska sinä olet minä ja tämä sydän joka välillä hakkaa ihan omia rytmejään, on yhteinen.
Minä olen sinusta ihan helvetin ylpeä tyttöseni.
~ Käpä
Haleja täältä tampereelta ystävä rakas ♥
VastaaPoista