16.10.2012

Jotta minulla ei suinkaan olisi liikaa tekemistä...

Välillä kaipaan huomiota. Todistetta siitä että olen olemassa ja etten ole vain tyhjää ilmaa. Välillä haluan näkyä kirkkaasti ja kauas, kääntää päät ja saada ihmiset pysähtymään. Välillä taas en halua yhdenkään elävän olennon tunnustavan olemassaoloani.

Julkaisin tänään ensimmäisen julkisen YouTube-videoni. Tekstit ovat täynnä kirjoitusvihreitä, kuva tärisee ja äänistä ei kannata edes mainita... Mutta silti. Kun näen 8 ihmisen katsoneen videoni, tunnen olevani edes hieman enemmän oikea. Enemmän olemassa. Elossa.

Minä inhoan huomionhakuisuutta ja itsenä tyrkyttämistä yli kaiken. Silti syyllistyn niihin aina välillä itsekin. En kuvaa itseäni YouTubeen siksi että saisin oman 15 minuuttiani julkisuudessa, en siksi että joku - oletettavasti varakas - mies iskisi minuun silmänsä tai että saisin jonkin sopimuksen. Lähtökohta on se että toivon että jonain päivänä joku tuntematon pysäyttää minut kadulla ja sanoo "Hei! Minä tiedän sinut! Sinä olet se!"

Jokatapauksessa, aion jatkaa videoiden tekemistä. Aina silloin kun se minua huvittaa. Jos joskus tuntuu siltä etten tahdo olla missään tekemisissä kameran kanssa, ettei ole mitään asiaa.. Voi jättää videon kuvaamatta siinä missä voin jättää blogimerkinnän kirjoittamatta (huono vertaus kun ottaa huomioon allerkirjoittaneen aktiivisuuden täällä..).

Tokihan huomiota saisi varmasti jo sillä että painuisi lähikapakkaan, kiskaisisi tukevan humalan, heittäisi vaatteensa pois ja tekisi lähempää tuttavuutta jonkun juoppolallin kanssa.. Ensiviikolla olisin varmasti tämän kylän pääpuheenaihe. Onneksi se vain ei ole sen kaltaista huomiota jota kaipaan.

Joskus vain kaipaan tunnustusta enemmän kuin mitään muuta. Sitä että joku täysin tuntematon joka ei kostu siitä itse mitään, tulee sanoo että "Sinulla tyttö on ihan oikeasti aivot ja asiaa kerrottava". Sillä hetkellä voisin oikeasti olla tyytyväinen itseeni, kun en olisi enää turha. Se mitä eniten maailmassa kaipaan on juuri hyväksyntä.

Kumminkin; tämän päivityksen pointti oli alunperin pyytää ideoita lukijoilta videoita varten, koska itsellä lyö melkolailla tyhjää. Ja koska minä tiedän että tätäkin blogia luetaan. Tarkistin juuri statistiikat, blogi on luettu 560+ kertaa.. Jännä että virallisia seuraajia on silti vain yksi, eikö? Joten, saatan pyytää tätä turhaan, mutta jos joku nyt oikeasti tahtoo antaa ideoita minulle videoita varten, niin siitä vaan! Ei ehdottaminen mitään maksa. Väkivalta, pornografia ja kaikki laittomuudet voidaan silti unohtaa, okei?

Ehkä joku ehdottaa jotain, ehkä ei. Sen näkee sitten.

Öitä! <3

2 kommenttia:

  1. Jos vain saisi nähdä sen sinun videosi, niin voisin antaa aiheita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ja etsi YouTubesta loftiksen nickilläni jättäen välimerkin pois :) Kyllä siä sen tiedät.

      Poista