Joskus huomaan että saatan kääntää kelkkani täysin ykskaks ja olla täysin erimieltä kuin aiemmin. Yhdellä viikolla voin olla sitä mieltä että en ikinä haluaisi asu kuin kerrostalossa koska en jaksaisi kumminkaan hoitaa pihaa, viikko myöhemmin haaveilen talosta maalla jotta olisi tilaa kotieläimille ja kasvimaalle.
Menneellä viikolla taisin tiistaina todeta etten ole enää lainkaan varma siitä haluanko koskaan saada lapsia. Mietin myös tosissani sitä että pistäisin pillit täysin pussiin parisuhteenhankinnan suhteen. Olin pari päivää täysin sitä mieltä että juurin näin, yksin kera parin lemmikin, on hyvä. Kukaan ei vaadi mitään, kukaan ei kysele, ei tarvitse järjestellä menemisiäni ja tulemisiani muiden aikataulujen mukaan, kaikki rahavarat ovat omassa käytössäni...
Mutta sitten telkkarista tuli dokumentti äitydestä ja vastasyntyneista ja jippii... Totesin ääneen että olisihan tuollainen ihan mukava itselläkkin olla, kun lähikuvassa näytettiin nukkuvaa kaksiviikkoista vauvaa. Aiemmin päivällä olin leikitellyt ajatuksella siitä millaista ohjelmaa tahtoisin häihini.
Tosin, siinä vaiheessa kun haaveilin vauvasta, ei ajatuskuviossa ollut parisuhdetta. Mietin hetken oikeasti että pärjäisinkö yksin vauvan kanssa ja kuinka onnistuisin saamaan vauvan ilman kalliita keinoheldemöityksiä ja muita. (ja tällä tarkoitetaan luonnonmenetelmää niin että en koskaan tapaisi tyyppiä uudelleen, lol) LH ehti jo pitää saarnan aiheesta "Yksinhuoltajuus ja lapsen vaatimat resurssit" ennen kuin sain neidin vakuutettua siitä että en ole painumassa lähimmän baarin lihatiskille siinä valomerkin aikoihin ja hommautumassa raskaaksi tuntemattomalle juoppolallille vain että saisin vauva. Yäk pelkkä ajatuskin.
Äsken aloin sitten miettiä, että kuinka oikein aivoni toimivat kun vastaavan laajuiset muutokset päässäni ovat melko tavallisia.. Miksi juuri minä heilahtelen päämääristä ja toiveista toisiin heti kun kylkeni vain kerran käännän? Miksi en keksi sitä yhtä asiaa jonka ihan oikeasti tahdon saavuttaa ja sitten ala pyrkisä sitä kohden?
Siltikin, kun olin jo päässy vauva-ajatuksesta eroon, törmäsin iltalehden nettisivuilla valokuvaan uusitusta äitiyspakkauksesta ja - pakko tunnustaa vaikka hävettää ja vituttaakin, että - hetken aikaa mietin että vauva olisi ihan mukava jo tuonkin takia. Pääsisi hypistelemään ja koskettelmaan ja tutkimaan niitä kamoja. Ei helevetti, ehkä äärimmäisen materialistista. "Hommaan kakaran että saan äitiyspakkauksen koska ne tavarat siinä on kivannäköisiä.." Hetken aikaa tahdoin ampua aivoni seinälle. Onneksi sekin ajatus meni sitten ohi hetken itsehaukkumisella ja -sättimisellä.
Mutta tällä hetkellä ärsyttävintä koko tuossa 'tahdon vauva ja yh-äidiksi!'-jutussa on se, että voin olla jo nyt lähes 100% varma siitä että näen unta siitä että olen raskaana tai että minulla on vauva kunhan menen viimeinkin nukkumaan. En tahdo nähdä sellaisia unia! Niistä jää aina paha olo ja huono maku suuhun. Ja kyselen niiden jälkeen aina itseltäni päivätolkulla että onko tuo sitä mitä oikeasti haluan, antaako alitajuntani minulle unieni kautta vihjeitä siitä että oikeasti minun pitäisi vain hankkia muksu ja alkaa äidiksi?
Ärsytän tällä hetkellä itseäni hyvin paljon koska päähäni pälkähtelee tuollaisia ideoita. Olisi mukavaa pystyä hallitsemaan edes ajatuksiaan.
Mutta nyt taidan painua oikeasti peiton alle, koska en halua aamuisen migreenini uusiutuvan. Siitä oli harvinaisen hankala päästä eroon ja lopulta vain aika ja tupla-annos lääkkeitä tepsi. Eli eipä mun pää toimi näemmä muutenkaan, joko siihen koskaan helvetisti tai siihen putkahtelee kummallisia ideoita ja ajatuksia, tai sitten se on täysin jäässä ja mikään ei onnistu.
Palaillaan taas jahka mun pitää päästä mutisemaan ja murjottamaan jostain muusta aiheesta.
Öitä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti