Tätä nyt ei usko kyllä kukaan, mutta...

Mie en ole raskaana. Piste. Ihan oikeasti. En ole.

Miksi ylipäätään joudun julistamaan kyseisen asian kirjallisesti blogissani?

Vastaus on helppo. Ja ällö.

Ruokavalioni viimeisen viikon ajalta.

Ensin söin tonnikalaa ja herkkusieniä suoraan purkista, lisukkeena hillosipuleita ja minimaustekurkkuja.

Seuraavana päivänä teki mieli valkosipulitonnikalaa ketsupilla, sekä hillosipuleita ja spelttikeksejä. Lisänä vaahtokarkkifluffia ja tummalla suklaalla kuorrutettuja manteleita.

Ja nyt mieleni tekee äärimmäisne paljon taco-sipsejä, riisiä, pestoa, herneitä ja ketsuppia.

Lisäksi saatoin aiemmin viikolla dipata kananugetteja banaanijugurttiin. Ja laittaa teeheni sokerin tai hunajan sijasta vaahtokarkkifluffia.

Lisäksi pistin tänään oikein tyytyväisenä kanelimunkin päälle juustoa ja tuorekurkkua. Hyvää oli.

Ongelma ruuan kanssa ei siis ole syöminen, noita juttuja on tehnyt mieli joten siksi olen niitä syönyt, ongelma on siinä kun alan ajatella mitä oikein suuhuni pistän.

Kahvijäätelö, nallekarkit ja suolapähkinätkään eivät kuulemma ole tavallinen yhdistelmä.


Yleisin selitys tälläisille makukombinaatioille olisi kuulemma se että olen raskaana. Se kuulemma saa naiset lisäämään suolakurkkuja ja sinappia jäätelöön ja muuta yhtä ihanaa.

Noh, voin vakuttaa että ainakaan minun kohdallani näin ei ole.

MINÄ EN OLE RASKAANA!!! Tai sitten olen Neitsyt Maria #2 ja messias on palaamassa.

ktnxb, haleja.

Korttipakka sekaisin.

Eksistentaalinen kriisi.
Neljännesvuosisadan kriisi.
Kaamosmasennus.
Ensilumivitutus.

Tällä hetkellä pelottavan paljon energiastani menee siihen että pyöritän päivittäistä arkeani.

Tajusin taas pitkästä aikaa olevani kuolevainen, että elämäni aika on rajallista (vaikka uskonkin reinkarnaatioon), että jonakin päivänä minäkin kuolen. Lisäksi tajusin etten todellakaan ole tekemässä sitä mitä haluaisin pohjimmiltani tehdä. Minä vain olen. Okei, tekemistä on, mutta ei sellaista jota tahtoisin tehdä yhtäjaksoisesti kovinkaan pitkään, saati mitä voisin harkita tekeväni työkseni.

Edelleenkin haluan vain kirjoittaa. Mutta tuntuu että luovuuteni on nollassa. Kuin käyttäisin sen energian johonkin muuhun jota on tällä hetkellä kovin vaikea määritellä.

Olen 24 vuotias ja ihan pihalla elämästäni. Minä vain tuhlaan aikaa, tilaa ja happivarantoja.

Miksi en osaa ajatella vähemmän??? Elämä olisi niin kovin paljon helpompaa jälleen kerran jos en murehtisi ja huolehtisi niin paljon ja tuntisi jatkuvaa syyllisyyttä siitä etten kirjoita. Yritän meditoida päivittäin pitääkseni itseni edes jotenkuten kasassa, mutta siitä ei ole juuri nyt kovinkaan paljon hyötyä. Karmani on alempana kuin koskaan ennen sen jälkeen kun täytin neljätoista. Tätä menoa uudelleensynnyn torakkana.

Pitäisi rukoilla, meditoida ja mietiskellä enemmän jotta saisin pääni taas järjestykseen, mutta juuri nyt niille ei ole aikaa tai energiaa.

Ja tästä syystä olen ollu taas kohtalaisen pitkään hiljaa täälläkin. Yritän parantaa tilannetta jatkossa, vuoden vaihteeseen on kumminkin vielä aikaa.

Haleja!