Myönnän heti alkuunsa että tänä vuonna en ole ollut läheskään niin ahkera bloggaaja kuin edellisenä. Varmaan sen kyllä olettekin huomanneet. Ja nykyään jos tulee jotakin mieleen jonka tahdon jakaa noin yleisesti, se on nopeampaa heittää twitteriin. Laiska paska mikä laiska paska.
Nykyään menee ihan niin kuin ennenkin, en ole sen enempää kunnossa pääni sisältä kuin aieminkaan. Ihmistenkammoni on jopa saattanut pahentua. Jouduin lopettamaan miesporukassa työskentelyn sen alettua ahdistaa liikaa ja muutenkin. Viihdyn kyllä jätkäporukassa, ei siinä mitään, mutta myönnän etten silloin kehtaa olla ihan niin nörtti fanityttö kuin oikeasti olen.
Joten siirryin kuin kiltti tyttö konsansaan Neulontakahvilalle ja vietän nyt kerran viikossa aikaa muiden väliinpudonneiden tyttöjen ja nuorten naisten kanssa. Askartelen, piirtelen ja juon liikaa kahvia. Ja saan puhua niistä asioista jotka ovat lähellä omaa sydäntäni. Kirjoista, musiikista, elokuvista ja taiteesta. En ole vieläkään aikuinen joten se on tällä hetkellä ihan hyvä. Ja myönnän auliisti että olen jo nyt parin viikon jälkeen paljon rennompi kuin mitä olin esimerkiksi viime kuussa.
Yksi yleisimpiä valituksen aiheitani tässä blogissa on se etten tiedä mitä tekisin elämälläni. En tiedä vieläkään. Mutta tiedän ainakin mitä teen ensi toukokuun loppuun. Neulon neulekahvilalla kerran viikossa ja keskityn korjaamaan päätäni kuten ennenkin. Lisäksi olen ajatellut ihan huvikseni kokeilla voisinko saada Etelä-Savon Nuorten Taiteilijoiden kirjoitusapurahan, mutta se on vasta suunnitelman asteella. Yllättävän moni jolle olen asiasta puhunut on silti tukenut sen suhteen.
~*~*~
Olen ihan samanlainen kuin ennenkin ja tällä hetkellä se ei ahdista ihan niin paljon kuin voisi. Joulu on tulossa, olen kirjoittanut LH:n kanssa joulukalenteria pitkin syksyä ja ainakin etukäteispalautteen puitteissa sanoisin että hyvin menee ja kohtahan se nähdään kun vuorokauden vaihduttua saadaa eka luukku ulos.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää että minun ei tarvitse olla kukaan muu kuin oma itseni jotta pärjään elämässä edes jotenkuten. Ja ehkä se on ihan hyvä juttu, vielä en ole ihan varma.
~*~*~
Ai joo, olin tosi kätevä toissa viikolla. Täällä satoi lunta ja ohut lumikerros onnistui peittämään kaikki jäiset lätäköt matkallani kotoa neulontakahvilalle. Joten heitin pyörän kanssa turvalleni kaupungintalon pihalla. Aluksi tuntui että ei hätiä mitiä, mutta pari tuntia myöhemmin alkoi ohjaaja huomata kerhossa että ranteeni turpoaa ihan pirusti. Eikun ensiapuun, käsi kipsiin ja kipulääkkeiden kanssa kotiin. Seuraavana päivänä röntgeniin, ortopedille, leikkaavalle ortopedille ja kipsi onneksi pois ja teipit & liimasidokset viikoksi tilalle.
Ei murtumia, mutta kipua ja arkihaittaa kyllä.
Oon tosi kätevä.
Ei tässä muuta, palaillaan joulukuun mittaan.
Halei ja pusui! <3
